Toinen reissuni suuntautui ensimmäisen tapaan kotijärvelle ja sain seurakseni myös kaverini Tepon. Hän oli edellisenä päivänä nostanut jotakuinkin samoilta alueilta jotakuinkin yhtä hyvät kalat kuin itse avausreissullani. Vaikka ahven olikin totutusti reissun kohdekala, elättelin toivoa myös sattumahauesta, josta loihtia joulupöytään koreutta.
Olosuhteet oliva vuodenaikaan nähden perinteiset edellisen reissun tapaan. Yleisilme oli tasaisen harmaa, pientä valkeutta oli havaittavissa, mutta lunta oli yhä liian vähän edes mitattavaksi. Tuuli kävi heikosti lounaan puolelta, lämpötila muistutti jo vähän talvea ollen – 5 °C. Suurin muutos oli tapahtunut ilmanpaineessa, joka oli edellisestä reissusta noussut 34 hPa lukemiin 1035 hPa eli 22 hPa yli normaali ilmanpaineen. Kuu jatkoi kiertoaan kohti täysikuuta ollen nyt kasvavan puolikuun vaiheessa. Kesän parhaat reissuni sattuivat muuten täysikuun aikaan, mutta olen pitänyt itseäni tietoisena kuun liikkeistä vasta puolisen vuotta, joten en siitä sen kummempia johtopäätöksiä vielä vedä.
Pilkit putosivat veteen jo aamuhämärissä klo 0900 aloittaessamme rummun lahden suulta, ajatuksena saada sillä alueella viime talvena runsaasti ollutta särkikalaa syötiksi mukaani ottaman täkyonkeen. Annoimme noin puoli tuntia särkikaloille aikaa, joka ei tuottanut tulosta. Sain morrilla lirkittyä muutaman pienen ahvenen ja sairoihin joitain varovaisia tökkäisyjä. Tepon saldo oli samaa luokkaa, joskin yksi jo ahvenen näköinen kala oli noussut ylös hieman lähempää järven keskustaa. Oli aika suunnata pelipaikoille.
Aloitimme pohjoisen lahden suulla olevalta kuudesta kolmeen metriin nousevalta penkalta, johon kairasimme n. 10 reikää valmiiksi. Viritin vielä alkuun ismete-vavan ahventäkyllä peremmälle lahteen, jotakuinkin niille kohdille, jossa edellisellä reissulla koin viehetappion hauelle. Jospa se olisi reviirillään ja saisin sairani takaisin.
Aloitin pilkinnän hieman lahden keskilinjasta vasempaan, en kuitenkaan aivan niin reunasta, mistä viime reissun saalis tuli. Kuten edellisen reissun lopussa päätin, tämä reissu alkoi Cuba Librellä. Sain laskettua vieheen n. 3 m syvyyteen ja otettua mukavan asennon reppujakkaralla kunnes jysähti. Isku itsessään ei valtavan kova ollut, mutta vastaiskussa vapa taipui. Ensimmäisistä potkuista pystyin heti aistimaan kyseessä olevan hauen, sillä ahvenmaista tukistusta ei tuntunut. Yleensä tämä tuntemus on ollut pieni pettymys, kun odotettu iso ahvenen osoittautuukin pieneksi haueksi. Vaan tällä kertaa adrenaliini ja innostuminen eivät antaneet pettymykselle sijaa, sen verran vauraalta tämä tuntui. Uitan Cuba Libreä ja muita 8 cm sairoja 0.35 mm siimalla ja jäykällä vavan kärjellä. Tämä mahdollisti paitsi jykevän vastaiskun, niin myös edes jonkinlaisen kalan käskemisen sekä helpottavan tunteen siitä, että tällä setillä elää toivo saada kala ylös. 5 cm sairat nimittäin ovat 0.20 mm siiman ja notkeamman vavan jatkeina.
Kala veti muutaman kerran niin kovasti, että jouduin antamaan siimaa aina kelalta asti lisää. Hetken vääntämisen jälkeen sain vedettyä kalan riittävän lähelle nähdäkseni sen jään läpi. Kala oli iso, selvästi tuleva pilkkiennätykseni ja tarttunut koukkuun suupielestä. Tämä oli toisaalta helpotus, sillä siimalla ei ollut välitöntä vaaraa joutua hauen hampaisiin. Toisaalta kala harvoin on suupielestään ns. hyvin kiinni, mutta onneksi sekä pää- että kolmihaarakoukku olivat tarttuneina. Kala otti vielä pari vetoa ennen asettumistaan reiän alle. Olin varta vasten halunnut kairata oman reiän neljätuumaisella kairallani, vaikka vieressä olisi ollut Tepon kairaama kuuden tuuman reikä. Naurelin sille samalla, kun rauhallisella tasaisella vedolla käänsin kalan päätä kohti valoa ja kala lähti suu ammollaan nousemaan koko avannon leveydeltä. Vaikuttava näky!
Tämä yksilö osoittautui kuitenkin motoriseksi lahjakkuudeksi, sillä se kykeni peruuttamaan pois ahtaasta avannosta lähteekseen vielä kerran vapaaseen veteen ja viimeiseen syöksyyn. Seuraavalla kerralla saatiin päätä jo sen verran ylös avannosta, että Teppo sai kiduskannen alta otteen ja kala saatiin jäälle. Loppu hyvin kaikki hyvin, joulukala jäällä ja Cuba Libre lunastaa odotuksiaan. Olin ensikertaa myös tilanteessa, jossa kala juuri ja juuri mahtui avannosta. Oli jännittävä hetki nähdä kalan pää ylhäätä päin ensimmäistä kertaa ja tuijottaa sitä silmiin samalla miettien, kuinka se saataisiin ylös.
Annoin napakat iskut silmien yläpuolelle ja viilsin kalan verestymään. Tämän jälkeen punnitsimme vielä saaliin, olihan se selkeästi suurin pilkillä saamani kala. Vaa’an lukema oli pienoinen pettymys digitaalien asettuessa lukemiin 2.6 kg. Aion kyllä kalibroida vaa’an, sillä kala tuntui ja näytti isommalta. Toisaalta niin kai se aina…
Takaisin arkeen ja ahvenjahtiin. Haukiavannon annoin jäädä rauhoittumaan, tuskin tuon taistelun jälkeen siellä heti ahventa olisi. Kiertelimme avantoja, koittaen kahta – kolmea väriä per avanto. Pyörimme lahden suulla, syvemmällä lahdessa, lähempänä ja kauempana rantoja 2 – 4 m syvyyksissä. Tulos oli hämmästyttävä. Oli paikka ja vieheen väri mikä tahansa, tuloksena oli pientä varovaista näykintää. Toistuvaa oli myös se, että mikäli avannosta sai kalan tai kaksi, ne tulivat heti avannolle asetuttua, jonka jälkeen vuorottelivat varovainen närppiminen ja täysi hiljaisuus.
Kokeilimme sairan väreistä oranssia, valkoista, mustaa, mustaa kultahileellä, violetti-vihreää, firetigeriä sekä moottoriöljyä. Parhaimmat kolme ahventa tuli lahden perältä firetigeriin, mutta päivän teemaan uskoen luulen, että niille olisi maistunut väri kuin väri. Muikkuvärejä ei tullut kokeiltua, sillä ne eivät toimineet viime talvena tällä järvellä alkuunkaan. Firetigerkin oli ollut selkeästi kesän väri, mutta jostain syystä tänä sekavana talvipäivänä syön iltapalaksi sillä pyydettyä ahventa. Morrilla sai joitain ahvenia ylös, mutta koko oli tulitikun luokkaa.
Palasimme lahden perukoilta vielä lahden suulle. Menin lahden keskilinjan kohdille ja siirryin 10 – 20 m keskemmälle päin. Tässä oli vettä jo varmaan 5 metriä. Laskin vieheen noin kolmeen metriin ja koin välittömästi päivän toisen kovemman tällin. Tällä kertaa sain nostettua kalan nopeasti näkyviin, joskin se vilautti omituisesti vain vatsansa. En ehtinyt näkemään tai aistimaan oliko kyseessä hauki vai ahven, sillä hieno volttiliike oli kalan kannalta oiva ratkaisu ja se pääsi irti. Arvioisin kalan kokoluokan näkemäni ja tuntemani perusteella 500 – 800 g:n väliin.
Hiljaiselo ahvenrintamalla sen kuin jatkui, kunnes kuulimme pienen rääkäisyn. Koska kyseessä oli toinen samanlainen tähän päivään, molemmat tiesivät heti sen kuuluneen täkyongen kelasta. Ensimmäisellä kerralla n. klo 11 aikaan täky oli viety, nyt sain toisen mahdollisuuden elämäni ensimmäiseen täkyonki- / ismete-kalaan. Siima näytti kuitenkin löysältä eikä sitä vetänyt kukaan yhtään mihinkään. Päätin silti antaa muutaman vedon löysää, ottaa vavan otteeseen, kiristää jarrun ja kelata löysät pois nykäistäkseni tukevan vastaiskun. Vastoin odotuksia siellä olikin vastustava tekijä, joka olemattoman väsytystaistelun jälkeen osoittautui Tepon seuraavaksi lounaaksi, n. 800 g:n haueksi. Koolla ei nyt ollut väliä, kyseessä oli ensimmäinen ismete-kalani, joten ilo irti siitä ja suotiinhan minulle jouluhaukeni jo aiemmin. Kokeilimme vielä hetken keksiä keinoja ahventen herättelyyn, mutta tuloksetta.
Turhautti, kello läheni jo kahta ja päätimme nopeasti kokeilla vielä oikean puolen monttua ennen kotiin lähtöä. Lähestyimme aluetta varoen tietämättöminä virtaavan ojan vaikutuksista jäätilanteeseen. Vaikutus osoittautui olemattomaksi, joten pääsimme testaamaan vielä nopeasti tämän alueen. Aloitin milläs muullakaan kuin Cuba Librellä. Ehdin laskea siimaa noin metrin verran, kun sairaa vietiin ja kovaa. Vettä oli alla 6 m, joten en todellakaan odottanut vielä tässä vaiheessa tärppiä. En saanut tehdyksi minkäänlaista vastaiskua ja kala karkasi. Jäi fiilis, että hyvän kokoinen hauki siellä kävi ja paikan ainoaksi käväisyksi se jäikin.
Reissuhan oli poikkeava edellisestä, jolloin nyt koettua pientä närppimistä ei tapahtunut ollekaan, vaan kohdalle osuessa kala söi raivoisasti. Toisaalta kalaa ei tuntunut olevan kuin yhden avannon alla koko päivänä. Tällä reissulla taas kalat olivat selkeästi hajallaan, sillä kontakteja tuli jokaiselta reiältä. Ruokahalunsa ne olivat tosin menettäneet. Viime reissulla valkoinen oli ottiväri ja vaikka jokseenkin samanlaiset olosuhteet olivat tänään, ei yksikään väri saanut syöntiä alkamaan eikä toisaalta yksikään väri jäänyt vaille kontaktia osoittautuakseen muita huonommaksi. Tässä vaiheessa pilkkijänuraa sekä kuluvaa pilkkikautta en pysty arvailemaan, olisiko selkein ja ainoa mahdollisesti merkittävän tuntuinen olosuhdemuutos, ilmanpaineen nousu, voinut aikaansaada ahvenen hajaantumisen.
Viime reissulla oli havaittavissa myös kellonajan ja syönnin välistä yhteyttä, kun klo 12 jälkeen ahven aktivoitui rajusti. Nyt samanlaisesta ilmiöstä ei ollut tietoakaan. Vähäinen ahvensaalis kertyi syvyyksien osalta viime reissun tapaan 2 – 3 metrin vedestä. Haukitärppi tuli viimeksi klo 11 aikaan ja tämän reissun haukitärpit ajoittuivat tasaisesti pitkin reissua, joten mitään johtopäätöksiä hauenkaan syöntiajasta on vaikea vetää. Haukihavaintoja tuli niin matalasta 2 m vedestä kuin lähes järven syvimmästä 6 m kohdasta. Mene ja tiedä, sanotaan, joten eipä se auta kuin toteuttaa sanontaa tekemällä vielä yksi reissu peräjälkeen tälle järvelle asioiden selkeyttämiseksi.
Yksi mahdollisesti merkittävä, mutta tilastoihini ainakin toistaiseksi mahtumaton muuttuja on pilkkireiän koko, jolla näin jälkeenpäin ajateltuna saattoi olla jotain vaikutusta. Teppo nimittäin kairaili kuuden tuuman kairalla, kun omani poraa neljän tuuman reikiä. Pilkimme molemmat pitkälti samoilla vieheillä kokien suurimmaksi osaksi vain pientä varovaista tärppimistä. Kuitenkin minun kohdalle sattui enemmän kunnon puraisuun uskaltavia ahvenia ja määrällisestikin sain hieman paremmin kalaa. Olisiko näin varovaisella syönnillä avannon koolla todellakin merkitystä? Johtuuko se avannosta veteen kajahtavan valon määrästä vai kenties kairaamisen synnyttämästä paineesta ja äänestä? Jälkiviisaana olisi pitänyt korostaa nelituumaisen ”huomaamattomuutta” jättämällä avantoon enemmän sohjoa vähentämään jään alle pääsevän valon määrää, mikäli se sai kalat varovaiseksi. Tai alkaa Teponkin pilkkimään vain nelosen rei’istä. Pidetään tämä mahdollinen kikka mielessä tulevaisuutta varten. Pilkkireiän kokoa en sentään ota mitattaviin muuttujiin ;).
Ei anneta hauekien liikaa hämätä, reissuhan oli ahvenen kannalta huono. Nostakoon ennätyshauki ja ensimmäinen ismete-kala pisteitä kuitenkin sen verran, että laitetaan reissun arvosanaksi 6 / 10. Korkeampi arvosana olisi vaatinut edes yhdeltä reiältä selkeästi parempaa syöntiä. Lisäksi päivän yleinen sekavuus jäi turhauttamaan, kun säännönmukaisuuksiahan tässä koitetaan etsiä. Toisaalta saimme jälleen molemmat kalaa syödäksemme ja vältyimme selkeästi nollareissulta, joita niitäkin mahtunee tähänkin kauteen, joten ei lannistuta liikoja ja eiköhän tässä vielä pari reissua jouda käymään ennen joulua ja haukiherkkuja.
ps. hauki oli pullollaan mätiä ja tätä kulinaristista aarrettahan ei kalamies biojätteeseen heitä. Hetken kiehautus, ”mätimakkaraan” väri pannulla ja levitys leivälle.
ps. ps. hauen mahasta ei muuten löytynyt merkkejä edellisreissulla menettämästäni valkoisesta sairasta.
Analytical Ice Fishing 