Kauden kolmas reissu suuntautui vielä kerran kotijärvelle, jotta saisin hieman selkeyttä kahden edellisen reissun ristiriitaisiin kokemuksiin. Mukanani oli myös kautensa avaava, haukikuiskaajanakin tunnettu Mikko, joten suhteellisen varma paikkavalinta oli luonnollinen ratkaisu. Tällä kertaa otin mukaani vain ja ainoastaan jigivehkeet. Aikaa ei olisi pienten ahventen perkuuseen, vaan muutama hyvä filekoon kala oli tähtäimessä ja jatkaisimme pilkintää seuraavanakin päivänä, jolloin voisi arvioida kalan tarvetta uudelleen.
Olosuhteissa oli tapahtunut näkyvä muutos lähipäivinä kertyneen lumipeitteen vuoksi. Ensilumihan satoi näille alueille jo lokakuun lopulla, mutta jäiden kannalta tämä oli ensimmäinen lumikertymä. Edelliskerrasta hieman vahvistuneen jään peittikin nyt n. 5 cm paksuinen puhdas puuterilumikerros. Yleisilme oli lumen tuoman valkeuden vuoksi hieman valoisampi, joskin taivas totutun harmaa. Lunta tuli melko kovastikin reissun alussa, mutta loppua kohden ilma kirkastui. Tuuli kävi yhä jotakuinkin etelän suunnalta, tällä kertaa koillisesta 2 – 3 m / s. Pakkasta oli – 3 °C ja ilmanpaine 1030 hPa, eli hyvinkin samanlainen edellisen reissun kanssa. Kuun kierto tilastoitiin jo täysikuun puolelle, vaikka täydenkuun päivään vielä kaksi vuorokautta olikin.
Tällä kertaa aikaa oli hieman vähemmän käytössä, joten marssin suoraan edelliskertojen parhaalle ottipaikalle, jonka muistan jo lähes metrilleen. Alueella odotti pieni yllätys, sillä jään pinta ei ollut enää neitseellisen sileä ja kirkas, vaan muistutti lähinnä reikäjuustoa lumikuorrutteella. Liekö viime kerralla jättämämme verijäljet houkutelleet porukkaa. Reiät oli selkeästi tehty viikonlopun aikana ennen lumisadetta, nythän elettiin siis keskiviikkoa. Oma fiilis hieman laski, tällainen rei’ittäminen tuskin olisi vaikuttamatta kaloihin varsinkin, jos niitä on sieltä isompikin porukka kiskonut ylös. Toisaalta runsas reikämäärä voi kertoa vain yhdestä epätoivoisesta, kaloja kovasti etsineestä pilkkijästä. Mahdolliset kaloista kertovat verijäljethän olivat näkymättömissä lumen alla. Ei auttanut kuin ottaa selvää.
Kairasin aluksi kolme reikää, yhden oletettuun ”hot spottiin” ja kaksi sen läheisyyteen. Lunta alkoi samalla tulla samalla melko paljon, joten päätin aloittaa lumispeciaalilla, eli valkoisella 5 cm sairalla. Vettä oli alla noin 3 metriä ja laskin vieheen aluksi kahteen metriin, jossa ei ollut elonmerkkejä. Pudotin puoli metriä alemmaksi ja välittömästi oli ahven kiinni. Päivä alkoi mukavasti n. 200 g ahvenella, mieliala kohosi ja rei’itysrykelmän tuomat huolet kaikkosivat. Sain välittömästi toisenkin tärpin, joka irtosi ja samalla hiljeni koko reikä. Vaihdoin väriä mustaan ajatuksena herättää mahdollisesti alla olevien ahventen kiinnostus uudelleen. En ärsykeväriin turvautunut heti, sen verran varoivaisen oloista kala oli viime reissulla ollut. Musta väri osoittautui toimimattomaksi, joten kokeilin vielä ääripään ärsykkeeksi oranssia, mutta koskemattomaksi jäi sekin.
Tässä välissä kellon lähestyessä yhtätoista jäälle saapui myös Mikko. Kairailimme n. 10 lisäreikää lahden suulle ja siinä tunti vierähti nopeasti tyhjää pilkkien. Pienintäkään tärppiä ei tullut yhteenkään pilkkiin yhdestäkään reiästä. Pyöritin koko väriarsenaalin läpi ja Mikko kokeili morriakin tekotoukilla, mutta turhaan. Vähän kahdentoista jälkeen sain yhden tökkäisyn valkoiseen sairaan sekä myös ylös asti pienen, n. 50 g:n ahvenen, mitään muuta ei ollut ensimmäisen reiän jälkeen tapahtunut.
Suunnitelmissa oli reissu motonettiin ja jäältä oli lähdettävä jo klo 13 aikaan pois. Vaihdoimme aluetta kuuden metrin montun kohdalle, josta on haukitärppejä tullut. Josko edes hauki olisi tänään kiinnostunut pilkeistämme. Liekö haukikuiskaajan kuiskaustaajuus tai –volyymi ollut väärä, sillä yhtäkään tärppiä ei täältäkään tullut. Uitin myös ensimmäistä kertaa vasta hankkimaani 8 cm oranssia sairaa. Siinä on muuten sellainen kokonaisuus, että näkynee veden allakin kauas! Jotain räminäkuulaa kun tuohon vielä virittäisi, niin olisi ärsykeviehe kovimmasta päästä.
Kotimatkalla tunnelma ei ollut katossa, olihan reissun anti huonointa tälle järvelle koskaan. Kaksi selkeintä muuttujaa olivat jäälle ilmestyneet valtavat reikämäärät sekä ensilumi. Lumihan tuo valonsäteille paitsi uuden väliaineen, niin myös taitepinnan veden ja jään lisäksi. Lisäksi lumi sekä heijastaa, että myös absorboi osan valosta. Täten valon säteiden suunta sekä eteenkin valon määrä vedessä vähenee voimakkaasti lumen tultua jäälle. Tämän voisi kuvitella passivoivan kaloja ja sellaista kommenttia lumesta säännöllisesti kuuleekin. Varsinkin juuri sataneen ja pimeyden mukanaan tuoneen lumen kerrotaan olevan hankala ajankohta, mutta kalat onneksi ”piristyvät” vielä alkushokin jälkeen sopeutuessaan tähänkin olosuhdemuutokseen. Viime talvenahan täälläpäin oli paikoin jopa 80 cm lunta, mikä pitkälti selitti vaikean 2017-2018 kauden. Tätä lumispekulointia tulossa kattavammin spekuloinnit-kategoriaan.
On myös hyvä miettiä, olisiko voinut tehdä jotain toisin? Harmikseni vasta jälkikäteen ”heräsin” tilanteeseen ja älysin, että kalaa olisi ehkä kannattanut etsiä mahdollisimman valoisista paikoista: Todella matalasta, välivedestä tai jopa aivan jääkannen alta. Lumettomia laikkuja tms. ei jään pinnalla ollut. Tämän oivaltamista saattoi estää se, että sain ensimmäisen ja ainoan ahvenen pohjan tuntumasta, vaikka koitin aluksi ylempääkin. Myös vähissä ollut aika sai kalastuksen painottumaan vain yhdelle etukäteen valitulle, mutta mahdollisesti väärälle alueelle, sillä kiireessä säntäily sinne tänne ei myöskään ole lähtökohtaisesti optimaalisin tapa kalastaa.
Toki lienee täysin mahdollista sekin, etteivät kalat yksinkertaisesti heti ensilumen tultua syö tai liiku juuri ollenkaan. Tätä puoltaa sekin, että sekä hauet, että ahvenet olivat molemmat passiivisia. Uskon, että oikean värisellä morrilla olisi voinut jotain saada, mikäli sen olisi onnistunut viemään suoraan ahvenen suun eteen. Suuria saaliita saanee kuitenkin nyt hetken odottaa.
Arvosanaksi ei muuta voi antaa kuin 4 / 10, hylättyä tavaraa koko reissu. Parempi arvosana olisi vaatinut, no, kalan tuloa. Niin sanotusti munat eivät sentään menneet pataan ja jos jotain positiivista, niin kalojen täydellinen hiljaiselo sekä selkeä olosuhdemuutos sattuivat nyt samalle reissulle, joten pientä syy-seuraussuhdetta voidaan kehitellä ensilumen ja kalan tulon välille. Ensilumihan tosin on siitä haastava muuttuja, että se tulee usein vain kerran kaudessa ja todennäköisesti seuraavat havainnot aiheesta tapahtuvat vasta vuoden päästä. Keväällä lumi toki sulaa pois, mutta muut olosuhteet, mm. kalojen lähestyvä kutu ovat silloin eriäviä alkukauden olosuhteisiin eikä vertailua lumen määrän suhteen voi alku- ja loppukauden välillä tehdä.
ps. Heräsin seuraavana aamuna flunssan oiressa, joten pilkkihommat saavat nyt hetkeksi jäädä. Todennäköisesti istahdan avannolle seuraavan kerran vasta rakettien paukuttua. Koitan jaksaa kirjoitella muuta sisältöä sillä aikaa, kunnes päästään taas reissuraporttien kimppuun. Kalaonnea vuodelle 2019!
Analytical Ice Fishing 