Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että Leppävesi pitäisi testata pilkkihommissa. Kalastuksestani 99 % on sijoittunut mökkijärvellemme Keiteleelle, joten isohkot järvet ovat minulle pieniä kotoisampia, tummavetisistä lammista puhumattakaan. Mökkimme ei kuitenkaan ole talvikäytössä enkä sinne asti viitsi päiväreissuja ajella. Vieressä oleva Pohjois-Päijänne on hyvin haastava pilkkipaikka, eikä siitä voine puhua Keiteleen kanssa edes samassa lauseessa, jos ahvenen kalastusta mietitään. Olisiko Leppävesi ratkaisu hakiessani isohkoa vesistöä hyvällä ahvenkannalla?
Olen Leppäveden syvyyskäyriä ihaillut jo monesti, sillä pohjanmuotoja, suuria syvyysvaiheluita, salmia, leveämpiä selkäpaikkoja, jokien ja purojen suistoja yms. mahdollisia kalapaikkoja tuntuu olevan runsaasti. Onni potkaisi, sillä saimme vinkkiä kalapaikasta, josta oli toissa päivänä noussut 300 – 500 g ahventa eikä kilon ylityskään pitäisi olla mitenkään mahdotonta. Edellisreissun päätteeksi tehdyt pilkkihankinnat odottivat ensiuittojaan enkä meinannut unta saada, sen verran olivat odotukset korkealla.
Aamu valkeni kirkkaana ja erittäin kauniina, mikä tiesi myös sitä, että eilisen nollakeli lähtisi päivän mittaan kylmenemään. Reipas 5 – 6 m / s luodetuuli piti huolen, että kylmä oli joka tapauksessa. Ilmanpaine laski muutama päivä sitten, ollen nyt 988 hPa (- 25) eli selkeästi matalapaineen puolella. Lunta oli jäällä vaihtelevasti 5 – 20 cm ja paikoin sen ja jään välissä oli 5 – 10 cm vesikerros. Olosuhde oli kuitenkin selvästi kuivempi, mitä kahdella edellisellä reissulla, joten tulevat pakkaset päässee hyvin puremaan ja vahvistamaan jääpeitettä ainakin täällä, joka nyt oli 25 – 30 cm paksuinen. Kuu näkyikin iltapäivästä taivaalla ollen nousevan puolikuun vaiheessa.
Parkkipaikan etsimisen, tai oikeastaan sen lumeen potkimalla tekemisen sekä kohtalaisen kävelymatkan jälkeen olimme vihdoin oletetulla ottipaikalla. Alue oli helppo löytää, sen verran rei’itetty se oli. Kyseessä oli vedenalainen ”nenä” eli matalikon muodostama vedenalainen niemen kärki, jonka reunalla syvyys putosi 2 m vedestä 5 m veteen.
Avausavantoni kairasin reilun neljän metrin veteen. Oletin Leppäveden olevan kirkas ja muikkupitoinen järvi, enkä voinut olla aloittamatta 8 cm hilemuikkusairalla. Aloitan jigillä pilkkimisen yleensä jääkannen alta ja lasken hiljalleen jigiä kohti pohjaa, mikäli pinnemmassa on hiljaista. Näin tälläkin kertaa, mutta pohjan tuntumasta sainkin ensimmäisen tökkäisyn. Tunne oli kutkuttava. Uusi järvi ja paikka, josta ennätyksetkin voisi rikkoutua. Enempää tapahtumia tuo jigi ei tarjonnut ja vaihdoin valkoiseen 5 cm sairaan. Pohjan tuntumasta nousikin ensimmäinen, reilu 100 g ahven. Perään toinen ja hetken päästä hymyilin jo kilpaa auringon kanssa, kun jäälle nousi perä jälkeen kaksi 200 – 300 g ahventa.
Sen jälkeen hiljeni, mutta sain syöntiä jatkumaan vaihtamalla oranssin fishunter TT:n ja kyseessä olivat samalla ensimmäiset kalat tälle TT:lle. Vierestä nostettiin muutama hyvän kokoinen köllykkä oranssilla 5 cm sairalla. Josko päivän väri olisi löytynyt? Syönti kuitenkin hiipui, vaan sain vielä armoa papukaija TT:n ansiosta, joka herätti muutaman fileekalan iskemään.
Kello oli jo yli 12, olin poikkeuksellisen pitkään viipynyt samalla reiällä. Aina ei jaksa kairan kanssa pörrätä ympäriinsä, vaan on hyvä ottaa rauhallisemmin ja maksimoida luonnosta nauttiminen. Välillä tein lämmittelylenkkejä ja jutteluunkin hukkui muutama satunnainen keskipäivän tärppi, kun loput porukasta saapui tälle alueelle. Papukaija TT antoi nuo satunnaistärpit, joista muutaman sain ylöskin. Tulin kokeilleeksi myös mustaa 8 cm sairaa, mikä ei antanut minkäänlaisia elonmerkkejä.
Iltapäivän puolella kalojen aktiivisuus jälleen lisääntyi ja Teppo saikin hyvän putken n. 150 g ahvenia kultamorrilla, bonuksena yksi yli 300 g morriahven. Oma pilkkiaikani oli käymässä vähiin ja päätin kiertää alueen reiät nopeasti läpi papukaija TT:llä. Sainkin vielä muutaman hyvän ahvenen, joista yhden suussa oli vielä edellinen ateria, n. 5 cm pieni ahven eli juuri sitä kokoluokkaa kuin käyttämäni jigitkin. ”Luomuahven” väriä ei pakistani löydy, liekö se olisi tehnyt päivästä vieläkin paremman. Kello läheni kahta ja minun oli poistuttava muihin hommiin.
Reissulla oli selkeästi havaittavissa kolmivaiheinen syönti. Aamulla, vaikka hieman myöhässä tulimmekin, oli paras syönti, joka keskipäiväksi taantui. Iltapäivällä oli jälleen parempaa, joskin isoimmat ahvenet eivät enää niin olleet ottihaluisia. Luulen, että äärikirkas keli korosti tätä ilmiötä ja harmaammalla kelillä syönti olisi ollut tasaisempaa, ehkä keskemmälle päivää ajoittuvaa. Tämä selviäisi tulevilla reissuilla, joista iso osa on kyllä pakko suunnata tänne.
Olisi houkuttavaa tehdä johtopäätös, että malatalapaine sai isot liikkeelle, koska tämän ja edellisen reissun saaliin keskikoko oli todella hyvää. Reissut tehtiin kuitenkin eri järville, joten sen suurempia johtopäätöksiä ei voida vetää, mutta jätetään ajatus seurantaan.
Parhaiten kalaa löytyi n. 4 m syvyydestä, joskin matalan päältä 2 m vedestäkin saatiin pari hyvän kokoista ja muutama pienempi. Kalat olivat melko passiivisia, vaikkakin intoutuivat ajoittain nappaamaan. Tämän huomasi siitä, että moni tärppi oli huomaamaton. Vasta huokutusliikettä tehdessä huomasi, että jigi onkin kalan suussa. Kala oli siis vain uinut kohdalle, ottanut jigin suuhunsa ja jäänyt siihen. Välillä tärpin saattoi huomata siiman värähdyksestä ja muutama sentään tälläsi niin, että vavassa tuntui. Käytän kevyttä lukkoa, 0.20 mm siimaa sekä herkkää vapaa, joten välineistä ei tärppien huomaamattomuus jää kiinni, varsinkaan tuon kokoisten ahventen kanssa. Kalat tulivat vasta vieheen laskettua aivan pohjan tuntumaan, mikä tukee ajatusta niiden passiivisuudesta. Saatiinkin lopuksi kuulla, että päivä oli ollut viimeaikojen huonoin. Mitä siis olisikaan vielä talven mittaan tarjolla…
Uutukainen Fishunter TT oli niukasti sairaa parempi. Ärskykevärit, oranssi ja papukaija, tuntuivat olevan parhaat. Viimereissulla ahven kävi TT:seen kiinni isompien houkutusvetojen jälkeen, tällä kertaa rauhallisempi liike oli toimivampi. Täytyy tosin myöntää, että hyytävässä tuulessa säälin sormiani enkä alkanut kaikkia värejä käymään läpi. Mustaa ja muikkua tuli muidenkin toimesta kokeiltua, eivätkä ne toimineet kellään. Ensi reissu on siis helppo aloittaa oranssilla, papukaijalla ja valkoisella, joista sitten lähteä muuttamaan tarpeen vaatiessa.
Reissu saa arvosanaksi kauden parhaan, 8 / 10. Kalan keksikoko oli erinomaista ja määrällisestikin oltiin jo sinne päin. Lisäksi jotain selkeyttä kalantulon ja olosuhteiden välillä oli havaittavissa syöntiaikojen suhteen. Parempi arvosana olisi vaatinut jo huomattavasti suuremman määrän kalaa sekä mielellään selkeän ottivärin ja –vieheen löytymisen tai mahdollisesti muutaman todella ison ahvenen.
Kun huomioi mahdollisen myöhästymisen aamusyönniltä, ottivärien hakemisen ja kenties parhaimman löytämättä jääminen, ei kaikkein edullisimman tuulensuunnan yms., reissu oli erittäin positiivinen. Ahven oli hyvän kokoista ja toi mieleeni kesän loistoreissut Keiteleellä. ”Morriahven”, joka vanhoilla paikoilla on ollut sormenmittaista, oli nyt sadasta grammasta ylöspäin, joten Leppäveden ahvenkanta vaikutti hyvinkin ”terveeltä” ja miellyttävältä kalastuksen kannalta. Liekö mikä sitten syynä, ettei esim. Pohjois-Päijänteen ekosysteemi toimi näin, vaan ahvenkanta tuntuu olevan suorastaan kääpiöitynyttä.
Oli myös helpottava viimein onnistua uusilla vesillä. Olen kolmatta talvea kiertänyt lähiseudun pieniä vesistöjä aikeissani löytää oma hyvä pilkkipaikka. Tulokset ovat olleet masentavia, mutta olen motivoinut itseäni sillä, että koko ajan lähenee se päivä, jolloin jäljellä on enää hyviä vesistöjä. Ja nyt, kaksi täyttä talvea huonoja paikkoja kiertäneenä, oli vihdoin aika osua hyvänoloiselle järvelle ja illalla fileerausveitsi heilahti:
Analytical Ice Fishing 