Edellisen reissun jäljiltä ei ollut epäselvyyttä, minne seuraavan reissun suuntaisin. Kiinnostus Leppäveteen heräsi sen verran pirteänä, että sinne oli päästävä heti uudestaan. Aikaa ei ollut käytettävissä paljoa, mutta parikin tuntia jäällä oli tarvittava lääke yhä nousseeseen pilkkikuumeeseen.
Haluan löytää kalapaikat mahdollisimman läheltä, joten kokeilimmekin nyt hieman lähempänä sijaitsevaa uutta aluetta, josta siitäkin oli kuulemma hyviä saaliita nosteltu. Alue muodostui lahdesta, lahdessa olevasta saaresta sekä lahden edustalla olevasta matalikosta. Mukaan lähti jälleen kavereita kaksin kappalein, joten saisimme hyvin kartoitettua aluetta.
Keli oli edellisreissuun päinvastainen, sillä tällä kertaa lunta tuli ihan kunnolla. Matalapaine oli yhä voimistunut ilmanpaineen ollessa enää 973 hPa (- 40). Tuuli kävi idästä 1 – 2 m / s nopeudella, lämpötila oli – 5 °C ja kuun kierto yhä kasvavan puolikuun vaiheessa. Jäätä oli tällä alueella n. 20 cm, lahden perällä luonnollisesti enemmän. Lunta oli vaihtelevasti 5 – 25 cm ja ajoittain täältäkin löytyi jään päälle noussutta vettä 5 – 10 cm.
Jäälle käveli autolta n. 10 min auraamattoman mökkitien pohjaa. Marssimme suoraan matalikolle, sillä viime reissun saalis tuli matalikon tuntumasta. Kairailimme reikiä matalikon reunaa etsien, joka löytyikin nopeasti osoittautuen melko jyrkäksi 7 m syvyydestä 2 m syvyyteen nousevaksi rinteeksi. Pääsimmekin aloittamaan varsinaisen kalastuksen aamun ollessa vielä hämärä, joten aamusyönniltä ei varmasti myöhästytty. Pientä tärppimistä alkoikin tuntua jokaisen siimassa pilkkiessämme n. 4 m syvyyksissä ja sain reissun avauskalat jälleen nopeasti.
Koko ei tosin ainakaan heti alkuun vakuuttanut. Sain valkoisella sairalla n. 50 g ahvenen ja perään morrilla muutaman samanlaisen. Tärpeistä kuitenkin vain n. 1 / 20 osa tuli ylös. Kala oli todella varovaista eikä ajatus kohta koittavasta aamusyönnin kliimaksista lohduttanut, sillä yhtään parempaa tärppiä ei matalikon ympäriltä tullut. Päinvastoin, tuntui ettei kala saanut edes 4 mm morria suuhunsa, jigeistä puhumattakaan.
Emme vakuuttuneet emmekä jääneet odottamaan mahdollisen syönnin alkua, vaan hylkäsimme matalikon ja siirryimme lahteen päin saaren edustalle. Saaren rannasta lähti vedenalainen niemi / ”nenä” kohti lahden suuta. Edellisen reissun ottipaikka oli saman kaltainen pohjanmuoto, vaikkakin matalikosta lähtevä, kun tämä nenä juurtui saareen. Valitsin seuraavaksi tutkimuskohteeksi tämän alueen, muut pyörivät saaren ympärillä siirtyen lopuksi lahden perälle.
Tein muutaman reiän ”nenänvartta” pitkin ja heti ensimmäinen, n. 2 m syvyyteen osunut reikä antoi jälleen pienen ahvenen. Toinen reikä oli jo 4 m syvyydessä ja onnistuin siitä saamaan kaksi vajaa 200 g ahventa, toisen valkoisella sairalla, toisen papukaija TT:llä. Viime reissun kalat tulivat juuri näiltä syvyyksiltä samanlaisen pohjanmuodon kohdalta, joten josko nyt olisi löytynyt? Karkuutin pari samankokoista ja morrilla sain muutaman pienemmän. Kokeilin jatkaa eteenpäin, mutta seuraava reikä oli jo hiljainen enkä saanut kaloja enää edelliseltäkään.
Aika alkoi loppua ja kävelin lahden perälle, jonne kaverit olivat edenneet. He eivät olleet saaneet isoja, vain muutamia pieniä. He jäivät vielä hetkeksi minun jo lähdettyä, mutta eivät enää löytäneet kalaa.
Olosuhteissa selkeimmin oli tämän ja viime reissun välillä muuttunut pilvisyys sekä tuulen suunta, joka oli kääntynyt luoteesta itään samalla heikentyen. Ilmanpaine oli yhä reilusti matala eikä lunta ei ollut kertynyt juurikaan lisää. Myös kuun kierto oli samassa vaiheessa. On kuitenkin mahdotonta tarkemmin analysoida, hiljensikö alkanut lumisade kalat, sillä olimme eri paikassa kuin edellisellä reissulla.
Kalantuloa ja sen käytöstä sekä paikkaa yleisesti voi silti spekuloida. Kalantulo pysyi siinä mielessä koko ajan samana, että pientä tärppimistä ilmeni koko pilkityn ajan, joten mitään selvää aamusyönnin alkamista tai loppumista ei ollut havaittavissa. Kala oli huomattavan arkaa tärppien hyvin varovasti eikä se noussut pohjan tuntumasta tippaakaan hakeakseen vieheen. Vieherallia en pyörittänyt, sillä näin tärkeämmäksi alueen kartoittamisen reikiä kierrellen. Sen verran tuli kuitenkin havaittua, että kaikki tärpit tulivat joko valkoiseen (saira ja TT) tai papukaijaan (TT). Oranssiin sairaan ei tullut hipaisuakaan, vaikka se viime reissulla antoi hyvin kalaa. Liekö se toimivampi kirkkaalla kelillä.
Paikka ei vakuuttanut siinä missä edellinen, vaikka tästäkin kuulemma oli hyviä kaloja nosteltu. Toki päivä vaan saattoi olla huono, mutta epäilyksiä herätti kalan koko: Edellisessä paikassa pieniä ahvenia ei yksinkertaisesti ollut, vaan morriahvenetkin olivat pääsääntöisesti yli 100 g luokkaa ja 200 – 400 g ahvenia tuntui olevan siellä täällä, vaikka mitään hirmusyöntiä ei ollutkaan. Sen sijaan täällä filekoon kalat tuntuivat onnekkailta sattumilta ja pääosin kala oli niin pientä, ettei se saanut 5 cm jigiä suuhunsa. Koska potentiaalisia paikkoja on ajatukset pullollaan, ei tämä paikka mene jatkoon.
Reissulle arvosanaksi 5 / 10. Lähellä oli nelonenkin, mutta koska kyseessä kuitenkin oli jälleen uusi paikka, käytettävä aika vain 2 tuntia ja muutama havainto paremmista kaloista tuli, niin nostakoon se arvosanan juuri ja juuri yli hylätyn. Joka tapauksessa positiivista on vaikea löytää ja kontrasti edellisreissuun oli suuri. Sinällään oli kiva havaita, että oranssi väri selkeästi oli toimimaton, valkoinen oli jälleen toimiva lumisateella ja kalat pääsääntöisesti viihtyivät edellisreissun tapaan 4 m vedessä. Seuraava reissu suuntautunee edellisen reissun paikoille ja eiköhän tässä kotijärvelläkin taas kohta käydä.
Analytical Ice Fishing 