IVP (iso vei pilkin) sekä jäihin tippuminen ovat pilkkijöiden kestopuheenaiheita, huumorin ja legendojen lähteitä sekä jälkimmäinen myös vakavasti otettava, aina enemmän tai vähemmän läsnä oleva riskitekijä. Tällä reissulla koin molemmat. Mainittakoon heti, että suurelta draamalta vältyttiin, vaikka pienestä se taisikin olla kiinni. MP (munat pataan) on pilkkikeskustelutripletin kolmas palanen, jolta tänä kautena olen vielä säästynyt.
Vajaan parin viikon pilkkitauko päättyi ja suunnitelmana oli tehdä kaksi ”tiedustelureissua”, jotta pääsisin vähän kärryille siitä, miten, missä ja milloin kala syö. Tämän Leppäveden toistaiseksi parhaalle paikalle sijoittuneen reissun lisäksi kävisin vielä kotijärvellä, joidenka jälkeen lähtisin etsimään Leppävedeltä uusia paikkoja.
Aamu valkeni sumuisena ja näytti nollakeliltä, mutta pakkasta oli kuitenkin reilut 10 astetta. Ilmanpaine oli muutaman päivän pysytellyt 1010 hPa:n tietämillä ja oli nyt hienoisessa nousussa ollen 1017 hPa, eli vihdoin hieman normaalipaineen yläpuolella. Viime reissullahan mietiskelin, milloin tämä oikein tapahtuu ja mitenkä se vaikuttaisi kaloihin. Tuuli kävi lännen ja kaakon väliltä kevyesti 1 – 2 m / s nopeudella ja kuun kierto osui tasan laskevan puolenkuun ja uudenkuun välille. Jäätä oli hyvin vaihtelevasti 20 – 45 cm verran, samoin sen päällä olevien vesi- ja lumikerrosten paksuudet vaihtelivat runsaasti. Jäätilanteesta ja läheltä piti tilanteesta lisää raportin lopussa.
Aloitin jälleen vedenalaisen ”nenän” ympäriltä ja avausavannot osuivat matalan puolelle 2 m veteen. Toisella avannolla ollessani ei jigeihin ollut tullut tärppiäkään, joten kokeilin kultamorria ja se saikin kalat välittömästi syömään. Nostin putkeen kaksi n. 100 g ahventa, jotka poikkeuksellisesti ottivat morriin laskuvaiheessa. Kolmannen noston jälkeisessä laskuvaiheessa tärppäsi jälleen. Vaan tällä kertaa lujaa. Unihiekat pölähti silmistä, adrenaliinia pulpahti suoniin. Nyt oli iso kiinni. Reilu kymmenen sekuntia oli kulunut, enkä ollut saanut nostettua kalaa oikeastaan yhtään. Taiteilin kuin silkkihansikkain ohuen morrisiimani kanssa. Myötäilin kalan liikkeitä niin hyvin kuin pystyin, vaan silti aavistuksen liian tiukasti pidin siimaa sormieni välissä ja kalan lähtiessä jälleen vetoon jäi käteeni löysä siima. Taistelu oli kerrasta ohi.
Se oli toinen menetetty todella iso ahven peräkkäisillä reissuilla, 10 m säteellä samalta alueelta. Toinen eväitä syödessä, toinen kai sitten kokemattomuuttani morrihommissa ja ohuella siimalla ison väsyttämisestä, enhän sitä ollut ennen tätä päässyt kokeilemaan. Näin pari yötä sitten unta, että kirjoittaisin blogin otsikkoon IVP ja tänään se realisoitui katkerasti. Vaikka ohut ja venyvä siima olikin kyseessä, pysyi kalan potkut tuntemaan selkeästi ison ahvenen potkuiksi, jotka ovat hauen potkuja lyhyempiä, terävämpiä ja ”tukistusmaisen” täristäviä potkuja. En usko siiman katkenneen kalan (hauen) hampaisiin, olihan se kestänyt jo yli kymmenen sekunnin väännön ja katkesi kalan ottaessa kovemman spurtin, johon en ehtinyt höllätä tarpeeksi otetta. Siiman vetolujuudeksi ilmoitetaan 2.0 kg, joten yli tuon suuruisen voiman kala kykeni tuottamaan, sillä itse en katkeamishetkenä vetänyt vastaan.
Kalan lisäksi menetin myös kultamorrini, vieheen, jolla olin hiljaisen alun jälkeen saanut kolme tärppiä putkeen. Mukanani oli pari muuta morria, mutta ei vastaavan kokoista tai näköistä enkä saanut enää tärpin tärppiä. Rei’itin alueelle, sekä matalan että syvän puollelle vajaa 20 reikää, joita kiertelin morrilla sekä kaikilla mahdollisilla eri saira- ja fishunter TT jigeillä, joita vain rasioistani löytyi. Tuloksena oli tasan yksi varovainen tärppi valkoiseen sairaan. Aamun tilanne ja edellisen kappaleen asiat tulivat pyöriteltyä mielessä monesti ja ikävä kultamorria kohtaan kasvoi. Tästä lähtien kuljettaisin aina varakappaletta mukanani.
Kello läheni kahtatoista ja ajattelin lähteä kairaillen kohti autoa tehden reikiä 50 – 100 m välein. Matkalle osuisi alue, josta kuulemma jotain on saatukin. Juuri kun olin lähdössä, hurautti viereeni toinen pilkkijä kelkallaan. Hän oli ollut minusta n. 500 m päässä myöskin kehnoin tuloksin ja ajatteli kokeilla myös tuota aluetta, joka matkalleni osui. Pilkkijä näki kaikuluotaimellaan, että jotain kalaa alueella oli, vaikkakaan sitä ei millään meinannut saada syömään. Joka tapauksessa varmistus alla olevasta kalasta oli mieleinen ja ajattelin pilkkiä tätä aluetta lopun aikaa. Kyseessä oli matalikon ja rannan välinen salmipaikka, jossa vettä oli 4 – 5 m. Kanssapilkkijä sai melko nopeasti vajaa 300 g ahvenen ja toiveet paremmasta lopusta heräsivät. Vaan sen koommin ei tullut enää kuin yksi vajaa 100 g ahven 8 cm hilemuikkusairalla.
Reissu oli heikoin Leppävedelle ja ylivoimaisesti heikoin tälle alueelle. Toki morrilla alku oli lupaava, mutta varmaksi ei voi sanoa olisiko sekään ollut avain onneen. Ja toisaalta kauden teeman ollessa jigipilkintä, niin arvioidaan tekemistä pääasiassa sen kannalta. Koska jigillä tuli vain ja ainoastaan kaksi tärppiä, joista toinen ylös, ei voida oikein sanoa minkään olleen toista parempi, vaan jigit eivät yksinkertaisesti tänään toimineet.
Aiempien Leppävedelle ja varsinkin tälle samaiselle alueelle suuntautuneiden reissujen pohjalta pystyy jo vähän mutustelemaan, millaiset olosuhteet Leppävedellä ovat kaikkein suotuisimmat kalastaa ja milloin saalis todennäköisemmin jää laihaksi. Aivan liian vähän on silti kokemusta, mutta luulen tämän talven aikana kirjoittavani jo pientä alustavaa analyysiä näistä asioista. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että kirkas keli, kasvava puolikuu sekä matalapaine olisivat suotuisia olosuhteita. Toiveissa olisi seuraavaksi kirkkaan kelin reissuja näiden muutaman harmaamman reissun jälkeen antamaan lisädataa eri olosuhteista. Aikaisemmat Leppäveden reissut tälle alueelle löytyvät tämän ja tämän linkin takaa. Tein myös yhden reissun toiselle alueelle, josta voit lukea tästä linkistä.
Reissun arvosanaksi on helppo todeta 4 / 10. Kalaa ei tullut, ei sitten millään, ei ainakaan jigivehkeillä. Seuraavaksi suuntaisin pitkästä aikaa kotijärvelle, kuten tekstin alussa jo hahmottelinkin. Alkutalvi siellä oli hyvä ja siitä lähtien tahti onkin ollut hiipumaan päin. Myös viime kevät oli hyvä, joten liekö keskitalvi välissä hiljaisempaa. Saa nähdä, milloin kevään syönti sitten alkaa ja sattuisiko keskitalvellekin edes yksittäisiä hyviä päiviä.
Paluumatkalla koinkin sitten yllätyksen. Olin jo pilkkipaikkojen vierestä kairaillut hieman uuttakin aluetta, mutta keskeytin sen projektin alla olleen yhtäkkiä enää vain 20 cm täysin vetistä höttöjäätä. En olisi silti arvannut, mitä seuraavaksi tapahtui.
Kävelin rantaa kohti omia aamuisia jälkiäni. Näissä olosuhteissahan lähes jokainen askel humpsahtaa lumi- ja vesikerroksen välissä olevan pienen tiiviimmän kerroksen läpi, kunnes pysähtyy lopulta kovaan jäähän. Tähän askelten humpsahteluun tottuneena en ehtinyt edes säikähtää, kun yhtäkkiä huomasin, ettei seuraava askel pysähdykään eikä koskaan saavutakaan kovaa ja kantavaa jäätä. Jalka kastui puoleen väliin reittä, mutta onneksi kolo oli sen verran pieni, että toinen jalka astui ”normaalisti” kovan päälle ja koin vain yhden syvemmän askelen muiden joukossa. Jos kolo olisi ollut 20 cm leveämpi, olisivat molemmat jalkani humpsahtaneet ja olisin pudonnut kunnolla jäihin.
Onneksi näin ei käynyt ja Leppäveden pohjaan jäi tältä reissulta vain kultainen mormyska. Pakkanen jäädytti kastuneen lahkeenkin nopeasti eikä vesi ehtynyt kastella edes päällysvaatteiden toppauksia. Kaikkein hälyttävintä tässä oli se, että kolo oli syntynyt yhden päivän aikana. Aamulla samaan kohtaan osunut askel kantoi, iltapäivällä humpsahti sukkana läpi. Joten jää ei paitsi ole paikoin erittäin huonoa, vaan petollisia kohtia syntyy nopeasti päivän mittaankin.
Olin ajatellut edeltävien päivien kovien pakkasten saaneen vihdoin jään päällä olleen veden jäätymään, kulkemisen helpottumaan ja jäänlaadun sekä –vahvuuden paranemaan, mutta näin ei todellakaan ollut. Jäätilanne oli kaikkea muuta kuin parantunut ja huoli pilkkikauden jatkumisesta elää yhä vahvana. Kun jään alla ja päällä on plusasteista vettä, ei minun ymmärrykseni mukaan näiden ”lämpimien” vesikerrosten välissä olevan jään paksuus ja laatu voi muuta kuin heikentyä. Lunta alkaa olla kylmäneristeenä jo 40 cm ja juuri satoi jälleen 10 – 20 cm lisää, joten pakkanen ei todellakaan pääse puremaan jään päällä olevaan vesikerrokseen. Ainoa toivo lienee hetkellinen vesikeli ja sen jälkeen koittava kova pakkanen, jolloin hankikannolla voisi päästä oikeinkin kevyesti etenemään. Se vaan pitää sitten keväällä muistaa, ettei siellä hangen alla ole kuin pelkkää vetistä kohvaa.
Analytical Ice Fishing 