Enpä vieläkään lähtenyt uudelle alueelle, sillä tänään koitti se odottamani kirkas päivä, jona suunnata Leppäveden toistaiseksi parhaalle alueelle. Aurinkokeleillä se nimittäin oli antanut kalaa, synkempinä päivinä ei niinkään, joten tähän vastakkainasetteluun halusin lisää kokemusta heti, kun mahdollisuus tarjottiin.
Pilvettömän taivaan lisäksi keliolosuhteet koostuivat 3 – 4 m / s luodetuulesta sekä lievästi normaalipaineen alapuolella olevasta, hieman eilistä korkeammasta 1007 hPa:n ilmanpaineesta. Kuun kierto oli laskevan puolikuun vaiheessa. Jäälle oli tapahtunut jokin aika sitten pieni ihme, jota nyt itsekin pääsin todistamaan: Ensinnäkin jään päälliset lumi ja vesi olivat kadonneet, mutta suurin ihme oli se, että heikkolaatuinen kohvajää oli jäätynyt koko paksuudeltaan rutikuivaksi teräsjääksi, jota riitti aina 50 cm vahvuuteen saakka. Myös valo-olosuhteet jään alla pääsivät täten muuttumaan lumettoman teräsjään päästäessä edes osan valosta läpi.
Pääsääntöisesti pääsen starttaamaan reissuille klo 0800, joten enää en aivan auringonnousuihin ehdi. Pilkkipaikalle johtava pieni tie oli lisäksi aivan peilijäässä, enkä millään onnistunut ajamaan mäen päällä sijainneelle parkkipaikalle, joten jouduin kävelemään hieman kauempaa. Ottipaikalle saavuttuani totesin lisäksi, ettei kairani yhtäkkiä enää purrutkaan jäähän. Edellisten reissujen kohvajäässä sillä pärjäsi, mutta teräsjää oli liikaa. Jokainen reikä oli kovan työn takana, joten tällä reissulla tyytyisin vähempiin reikiin ja enempi eri vieheiden testailuun samalla reiällä.
Aloitin tutusta paikasta, matalikon vieressä olevasta neljästä kahteen metriin nousevasta penkasta. Aamun toisesta reiästä tulikin muikkusairalla muutaman ahvenen putki. Nyt 4 m vedestä, kun viimereissuilla tänne ahven on ollut penkan matalalla puolella 2 m vedessä. Tämä oli oletettua, kun jään alla valoa riitti nyt paremmin syvemmällekin. Yllättävää sen sijaan oli se, että kalojen koko oli pienentynyt. Kun läpi talven tältä alueelta nousseet kalat ovat olleet hyvää filekokoa, nyt tulleet olivat 50 – 100 g kokohaarukassa. Enempää en siltä reiältä saanut, enkä muiltakaan alueen rei’iltä, joten siirryin toisaalle.
Kädet alkoivat olla jo täysin tyhjät, enkä tähän jaksanut ahertaa kuin kaksi reikää. Oletettu ottialue tässä kohdin oli tosin pieni, joten näistäkin selviäsi, olisiko alueella syövää ahventa. Muutamalla luottovärillä sekä kultamorrilla kävin reiät läpi vailla tärpin tärppiä. Olin aamulla kuullut, että oman paikkani viereisen matalikon toiselta puolen oli viime viikkoina nostettu hurjia saaliita niin määrillisesti kuin laadullisestikin. Mieli teki sinne, mutta päätin vielä käydä nopeasti sillä reiällä, josta nuo muutamat aamulla sain.
Hilemuikku saira 5 cm koossa avasikin jälleen putken, jota tosin tällä erää piti jatkaa kultamorrilla. Kala oli sitä samaa luokkaa kuin aamulla, enkä näitä jäänyt enempää onkimaan, vaikka morrilla hyvin tuntui tulevankin. Suuntasin isomman perässä matalikon toiselle puolelle.
Tämä alue oli pääpiireittäin samanlainen aamun paikan kanssa. Matalikko syvenee ensin 2 m syvyyteen, jonka jälkeen putoaa 4 m syvyyteen. Välittömässä läheisyydessä on syvempää yli 10 m vettä. Huhutut hirmusaaliit olivat kuulemma nousseet 5 – 7 m vedestä. Alue oli helpottavasti täynnä reikiä, joten tylsä kaira ei rajoittanut tämän alueen tutkimista liikaa. Sain sieltä täältä 4 m vedestä yksittäisiä ahvenia morrilla, syvemmästä en ainuttakaan. Myöskään jigit eivät tuntuneet enää iltapäivällä kelpaavan, valkoisella ja hilemuikkusairalla tuli vain pari. Kalojen koko osui nyt 100 – 200 g välille ollen silti yhä pienempää, mitä tältä alueelta oli tullut ja mitä lähdin hakemaan.
Hieman ennen kotiin lähtöä, ”viimeiseen” avantoon kultamorria laskiessa sain hieman erilaisen tärpin. Olin vasta laskemassa morria ja filmikärkeä virittelemässä, kun ihmettelin siiman löystyneen. Pohjassa sen ei vielä pitäisi olla ja nopeasti ilmenikin, että morriin oli ottanut ahven jo laskuvaiheessa. Ja hyvän kokoinen olikin, sillä jäälle nousi päivän ensimmäinen reilusti yli 200 g ahven. Välittömästi morrin uudelleen laskettuani junttasi vieläkin kovemmin. Ohuen ja venyvän siiman kanssa on vaikea arvioida tarkkaan kalan kokoa, mutta selvästi päivän isoin oli kiinni. Lähdin hitaasti nostamaan. Reiän alla pysäytinkin noston hetkeksi ja annoin kalan potkia enimmät energiansa pois. Koko ajan olin valmiina antamaan siima, jottei kävisi kuten muutama reissu sitten. Potkujen hieman laannuttua nostin kalan avantoon ja lopulta jäälle. Oma morriennätys oli siinä! Painoa tasan 400 g ja pituutta 31.5 cm. Vaatimatonhan tuo ennätykseksi on, mutta sen verran vähän tulee morriteltua, ettei ennätyskään ole suuremmaksi ehtinyt.
Sen koommin ei enää siltäkään avannolta enempää tullut. Ison ahvenen suussa oli vielä sen edellinen ateria, n. 8 cm särki, joten hieman ihmetytti, miksei tarjoamani 5 ja 8 cm jigit kelvanneet. Jälkiruoaksi maistui ainoastaan pieni 5 mm kultamorri.
Merkittävin reissun havainto oli isojen ahventen kadoksissa olo. Lisäksi niiden paikoille oli selkeästi ilmaantunut pienempää ahventa sekä hieman särkeäkin, mikä vahvistaa sitä, että isompien kalojen parvet ovat nyt muualla kuin ennen. Ensimmäiseksi tulisi mieleen syvempi vesi. Moni kanssapilkkijä kertoi ahventa tulleen lähiaikoina 5 – 7 m vedestä, joka hieman tähänastista 2 – 4 m ottisyvyyttä syvempää onkin. Toisaalta tämä kyseinen 5 – 7 m veden alue on aivan vanhoissa paikoissa kiinni, joten sen perusteella täysin uudelle alueelle isot eivät olisi siirtyneet. Ja itse en tänään saanut ainuttakaan ko. syvyydeltä, vaan ne kaksi parempaakin tulivat tutusta 4 m vedestä.
Omia ajatuksia ovat ahventen mahdollinen siirtyminen keväisiä kutualueita kohti, joihin tämä kyseinen matalikko lähialueineen ei selkeästi kuuluisi. Kenties ahventa tulisikin nyt hakea enempi lahtien suulta kuin avarampien vesien matalikoilta. Toinen teoria voisi olla saaliskalan siirtyminen, mutta itsellä ei ole kyllä aavistustakaan, että minne. Omien saaliiden suusta on tähän asti löytynyt pieniä ahvenia ja särkiä, joita yhä tämän saman matalikon liepeiltä löytyi. Olisiko alku- ja keskitalvella löytynyt sitten vielä esim. kuorettakin, joka nyt olisi vaihtanut paikkaa ja isommat ahvenet seuranneet perässä? Tai olisiko isompi ahven jostain syystä siirtynyt nimenomaan muualla olevien kuore ja kenties muikkuparvienkin luokse ruokailemaan ja jättänyt nämä pienet ahvenet ja särjet rauhaan?
Olosuhteissa selkeimmät muutokset olivat jään laatu sekä sen päällinen ja sitä kautta valon parempi kulku jään alle. Tähänastisilla Leppävedelle suuntautuneilla reissuillahan on aina ollut reilusti lunta jään päällä, mutta nyt jään pinta oli kuin luistinrata. Olisiko lisääntynyt valo saanut ahvenet syvempiin vesiin? Vai kenties pikkukalan siirtymään ja sitä kautta myös ahvenen? Vai olivatko ahvenet yhä samoilla paikoilla, mutta toistaiseksi sopeutumattomina lisääntyneeseen valoon ja sitä kautta arkoja? Tärppien varovaisuus ainakin tukisi ajatusta aroista kaloista. Nuo isompien kalojen tärpitkään hyvä kun edes tuntuivat morrivavassa.
Arkuutta varmasti lisäsi vilkas autoliikenne jäällä. Pilkkijät sekä kaikenlaiset rällääjät ajelivat jatkuvasti ympäriinsä, mikä sai jään paukkumaan ja natisemaan. Kun jää valmiiksikin paukkui ja natisi vahvistumistaan jonkin verran, meteli veden allakin lienee ollut kova. Itselläni on sellainen kokemus, että varsinkin isompi ahven on melko herkkä kesäisin vilkkaan veneliikenteen äänille kalapaikoilla, jotka sijaitsevat laivaväylien välittömässä läheisyydessä.
Suoraa vertailua edellisiin kirkkaisiin ja hyviin päiviin ei voi tehdä, sillä muilla reissuilla tosiaan oli reilusti lunta. Joka tapauksessa kirkkaalla päivällä ahven kyllä jälleen söi, joten kirkkaan kelin edullisuus ei ainakaan kumoutunut. Isot sen sijaan olivat kateissa yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Tiedä sitten oliko alueen valtava reikämäärä ja sen kertoma suuri pilkkijöiden määräkin osasyy isojen poissa oloon. Jos niitä nyt loppuun ei pilkittyä saa, niin kai se silti jotain vaikuttaa, jos parikymmentä ukkoa päivästä toiseen pyörii samalla alueella.
Jigien väreistä löytyi tavallaan hyvinkin selkeä ykkönen, kun hilemuikku 5 cm koossa oli ainoa edes jonkin verran toimiva. Tämä on ristiriidassa aiempiin havaintoihin, joiden perusteella Leppävedellä kirkkaalla kelillä toimisivat ärsykevärit ja harmaammilla keleillä luomuvärit. Toki tässäkin tapauksessa on huomioitava, että kirkas keli tarkoittaa lumettomalla jäällä kuitenkin huomattavasti erilaisempaa olosuhdetta kuin lumen aikaan, joten käytännössä tämä oli ensimmäinen reissuni näissä olosuhteissa Leppävedelle koskaan. Ja vaikka selkeä ottiväri jigeistä löytyikin, on todettava, että tänään ne jäivät kyllä kakkoseksi ja päivän viehe oli 5 mm kultamorri, joka antoi parhaiten niin määrällisesti kuin laadullisestikin
Reissulle arvosanaksi 7 / 10. Hieman, kun olisi keskikoko ollut parempaa, oltaisiin sivuttu kauden parasta arvosanaa ja tuo määrä kun olisi kokonaan ollut + 200 g kalaa, olisi jo 9 ollut lähellä. Ensi viikolle nyt viimein testiin pääsevä paikka on muuten pääosin juuri 7 m syvyyttä kahden syvemmän alueen välissä. Tänään kuultujen huhujen, tarinoiden ja totuuksien perusteella ainakin syvyys olisi siis kohdallaan.
Analytical Ice Fishing 