Tämänkertaiselle reissulle valitsin alueen, jolla kävin ensimmäistä kertaa tammikuun puolessa välin. Ahven oli toistaiseksi parhaalta paikalta hukkunut, eikä toissareissun uusikaan alue vakuuttanut, joten tämä sai nyt toisen mahdollisuuden. Keli oli Leppävedellä hiljalleen edulliseksi osoittautuva kirkas auringonpaiste, joten sen suhteen ei tällä kertaa jossiteltavaa tämän alueen suhteen jäisi.
Keli oli muutenkin edullinen. Tuuli kävi etelän ja kaakon väliltä 1 – 3 m / s voimakkuudella. Ilmanpaine oli edellisten vuorokausien aikaan hiljalleen noussut, mutta kääntyi aamulla laskuun ollen keskipäivällä 1007 hPa eli hieman normaalipaineen alapuolella. Lämpötila lähti nousuun aamun – 16 asteesta päätyen iltapäivän kahteen pakkasasteeseen. Kuun kierto oli kasvavan puolikuun vaiheessa, joka sekin vähäisen kokemukseni myötä on osoittautumassa edulliseksi. Kyllä kelpasi.
Alueella on periaatteessa kaksi ”spottia”: Melko jyrkkäreunainen ja laajasuinen lahti sekä lahden suulla oleva matalikko. Etukäteistietojen perusteella matalikon reunat olisivat parhaat paikat. Omien vähäisten kokemuksieni mukaan matalikon ja lahdessa olevan saaren välillä oleva vedenalainen, 4 m syvyydessä oleva niemenkärki oli antanut ainoat toivonkipinät. Lähellä oli myös kolmas vaihtoehto, matalahkosta 3 – 5 m vedestä lähtevä niemen muotoinen uloke kohti syvää, lähes 20 m vettä. Koska ahven oli ollut hukassa, päätin tänään käyttää vain kahta toistaiseksi parasta jigiä: 5 cm oranssia ja valkoista sairaa sekä käyttää enempi aikaa kairaamiseen ja alueiden kartoittamiseen. Kultamorri täydensi ahvenenetsintätriplettini.
Aloitin lahden perukoilta, missä ei tapahtunut mitään ja koska siellä ei reikiäkään näkynyt, lähdin kohti matalikkoa. Matkalla tein yhden reiän muistellen viime kertaisen tänne tehdyn reissun parhaan reiän sijaintia. Osuin vedenalaisen niemen kärjestä hieman ohi n. 6 m veteen. Ja sitten jysähti. Hitaasti nostelin, välillä pysäytin ja kerran jouduin laskemaan lisää siimaakin. Kala potki todella paljon ja vaikutti olevan hyvin kiinni. Pidin siimaa tarkoin keskellä reikää, mutta niin vain kala onnistui kopauttamaan itsensä irti jään reunaan. En ehtinyt nähdä, enkä varmaksi osaa tuntemustenkaan perusteella arvioida oliko kyseessä ahven, hauki vai kenties yllätys kuha. Joka tapauksessa ”sukkana” se ei 4 tuuman reiästä tullut. Ja joka tapauksessa kyseessä oli kolmas perättäinen ison kalan menetys.
Muuta tapahtumaa ei siinä ollut, joten suuntasin matalikolle, jonka päällä ja ympäristössä olikin sitten kymmenittäin vanhoja reikiä. Lahden puolelta matalikkoa toistui se jo kovin tuttu matalikon ilmiö: Ensin paljon tärppejä valkoiseen sairaan, mutta ei ainuttakaan ylös. Tämän jälkeen morrilla vahvistus sille, että kalat ovat liian pieniä saadakseen jigiä suuhunsa. Määrällisesti sitä tuntui olevan valtavasti. Toisella puolella matalikkoa oli eniten reikiä, mutta sieltä en saanut tärppiäkään.
Siirryin em. niemen tapaiselle vedenalaiselle ulokkeelle. Tein n. 20 reikää 3 – 8 m veteen, enkä saanut yhdestäkään tärpin tärppiä. Tähän harhareissuun kului aikaakin, sillä en millään meinannut osua haluamalleni pohjanmuodolle. Aurinkoinen keli piti mielialaa edes hieman masennusta korkeammalla, mutta käsittämättömän vaikeaa tuntui nyt olevan. Vai eivätkö tämän talven testivieheenä olevat jigit sitten tämän parempaan pysty?
Halusin tuoretta järvikalaa ruokapöytään, joten marssin takaisin matalikolle morri kourassa hakemaan aterian verran sinttejä. Lähes jokaisella nostolla olikin kala kiinni ja kymmenisen ”kilpapilkkiahventa” oli kasassa nopeasti. Voisipa tällä itse- ja onnistumisvarmuudella joskus kävellä avannolle ottamaan filekalaa…
Päätin vielä kokeilla siitä aamun reiästä, johon kenties ennätysahveneni karkuutin. Sainkin pian hyvin hentoisen tärpin valkoiseen sairaan. Tähän astihan en eri värejä liialti ollut kokeillut, mutta nyt kaivoin rasiasta papukaija TT:n tuomaan vaihtelua niin väriin kuin ennen kaikkea uintiin. Ja lähes välittömästi nousikin päivän ensimmäinen filekala jäälle. Sama viehe antoi myös edellisen tälle alueelle tehdyn reissun ainoat kaksi filekalaa. Ja jotakuinkin juuri näiltä kohdin. Morrilla tuli toinen ja nopeasti viereen tehdystä avannosta nousi TT:llä vielä yksi, jonka jälkeen pitikin jo suunnata kotia kohti.
Olosuhde oli ”paperilla” lähes täydellinen, siitä tuskin jäi tänään kiinni. Ainoa jossiteltava asia on toki se, että nyt kun jään pinnalla on vain hentoinen lumiharso 50 cm nuoskalumikasan sijaan, kirkas keli saattaa olla jo ”liian” kirkas eikä enää niin edullinen, kuin keskitalvella. Toisaalta eipä viime aikojen harmaillakaan keleillä ole ahventa näkynyt. Lisäksi se, että aurinko nousee jo 0630 ja pääsen jäälle 0830, voi olla isokin muuttuja, sillä vilkkain aamusyönti lienee jo hiipunut enkä toisaalta iltasyönnilekään pysty jäämään.
Vieheiden suhteen ei hirveästi voi sanoa, sen verran vähän kalaa tuli kaikilla. Valkoinen saira antoi kaksi tärppiä + pienten kalojen pommitukset, oranssi ei ainuttakaan. Fishunter TT sen sijaan pelasti päivän täydelliseltä katastrofilta. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun nimenomaan vaihto sairasta täysin erilaiseen TT:seen sai kalan aktivoitumaan ja tälläkin kertaa kalat ottivat kiinni pitkien houkutusvetojen jälkeen. Olisiko päivä ollut parempi, jos olisin alusta asti kokeillut myös TT-jigejä? Pitänee loppureissuilla ennakkoluulottomammin ottaa TT:tä jo aloitusrepertuaariin. Kultamorri olisi totutusti antanut loputtomasti pientä ja kelpasi yhdelle kolmesta paremmastakin ahvenesta.
Vaikka saalis oli kehno, niin toivon mukaan tämä oli nyt käännekohta. Muutaman reissun ajan isot ovat koko ajan olleet vähenemään päin kadoten viimeisimmällä reissulla täysin. Nyt niitä kuitenkin löytyi edes 3, joten olisiko laskeva trendi kääntynyt nousuun? Toissareissulla pohdin, että pitäisi nyt ahventen kadottua kokeilla erilaisia paikkoja. Lahden suu, josta päivän ainoat filekalat tulivatkin, olikin hieman erilainen paikka edellisiin nähden.
Jäin vielä miettimään aamun tapahtumaa, joka ärsytti koko päivän. Koska iltapäivästä sama avanto antoi pari parempaa ahventa, vahvistaisi se sitä, että aamun kalakin saattoi olla ahven. Lisäksi siima ei katkennut (hauen hampaissa), mikä puoltaa myös ahvetälliä. Toisaalta mitään en tällä kertaa kyllä tekisi toisinkaan. Paksumpi siimakaan ei olisi auttanut, ehkä tuuman tai kaksi isompi reikä olisi voinut johtaa toisenlaiseen lopputulokseen. Sen verran kovasti kala kuitenkin potki ja temmelsi, että olisi todennäköisesti kolissut isommankin avannon reunoihin.
Koska ne kolme kalaa tavoitekokoluokasta lopulta löytyi, heltiän ja annan arvosanaksi 5 / 10. Luonnollisesti parempi arvosana olisi vaatinut enempi kalaa, selkeän ottivärin / -vieheen löytymistä jne. Positiivista on se, että sain vihdoin kaloja totutun 2 – 4 m syvyyttä syvemmästä, jossa niiden huhuttiin nyt olevan ja jonne itsekin niiden ajattelin lumien sulamisen myötä siirtyneen.
Analytical Ice Fishing 