Talven 20. reissu suuntautui salmipaikkaan, jossa ensimmäistä kertaa kävin tammikuussa. Turhan monen huonon reissun jälkeen mielessä pyöri tuttu kysymys, joko tänään olisi aika onnistua?
Olosuhdeosastolta löytyi peikko nimeltä pohjoistuuli 3 m / s vahvuudessa. Muilta osin keli oli erinomainen: Taivas ei ollut pilvetön, mutta aurinko jaksoin puskea kirkkauttaan ohuiden pilvien läpi, jotka iltapäivällä väistyivät kokonaan. Ilmanpaine oli seilannut normaalipaineen yläpuolella edelliset päivät, ollen tänään nousussa ja mittaushetkellä 1024 hPa. Yöpakkasten poissaolosta huolimatta 40 – 50 cm paksun jään pinta oli aamulla kova ja rupesi iltapäivästä pehmenemään. Kuun kierto oli tasan uudenkuun vaiheessa.
Liian pitkään kestäneen parkkipaikan etsimisen sekä 15 min siirtymän jälkeen terä porautui jäähän klo 0900. Salmen keskikohta on samalla myös matalin kohta, jonka toisella puolella on todella syvää toisen puolen jatkuessa matalampana. Tein ensimmäiset reikärivit niille kohin, mistä viimeksi sain muutamia filekaloja, eli hieman keskikohdasta syvään päin, 4 – 6 m veteen. Itse kalastus alkoi todella heikosti. En nimittäin saanut salmesta tärpin tärppiä.
Lähdin talsimaan salmen matalaa puolta poispäin salmesta, kunnes saavuin syvemmän veden rajalle. Tästä oli kuulemma saatu hyvinkin ahventa ja itsekin olin kartasta paikkaa katsellut. Tulos: ei tärpin tärppiä.
Siirryin takaisin salmeen, jonne myös kaverit olivat saapuneet. Kalat olivat nyt hieman heränneet, sillä sieltä täältä nousi harvakseltaan filekaloja. Itse onnistuin parhaiten jälleen holomuikkusairalla, kun kaveri sai parhaiten oranssilla morrilla. Kalat olivat todella arkoja, sillä morrillekin paras ”uitto” oli vain paikallaan pito.
Niin harvakseltaan kalat napsivat eikä syöntiä parantavaa viehettä löytynyt millään, että päätin vielä kokeilla lopuksi kolmatta paikkaa. Olin käynyt siellä pari kertaa aiemmin ja saanutkin tietystä kohdin muutamia hyviä ahvenia. Usein olin vain mennyt ko. kohtaan viimeisenä ja tuhlannut aikaani viereiseen matalikkoon.
Muutaman kairatun reiän jälkeen löysin haluamani kohdan, vedenalaisen niemen reunan, jossa vesi putoaa 4 metristä 6 metriin. Sainkin melko nopeasti kaksi mukavaa 300 g ahventa, mutta siihenpä sekin sitten jäi. Toinen kaloista iski kultamorriin, toinen papukaijan väriseen Fishunter TT:seen. Jälkimmäinen on ollut kummallisesti kyseisen paikan ylivoimaisesti paras jigi, vaikkei muualla Leppävedellä olekaan niin toiminut. Melko vähän ehdin ylipäätään ko. paikassa enää edes olla, kunnes oli lähdettävä pois.
Tuntui, että vihdoin osuin ylipäätään alueelle, jossa isompaa ahventa oli, sillä satunnaisten isompien seasta ei juurikaan pikkukalaa noussut. Vastaavasti moni löytämäni pikkukalaparatiisi on ollut isompien osalta tyhjä. Liekö mistä sitten johtuvaa, mutta näiden isompien syönti tuntui harmikseni olevan todella varovaista. Toki päivä oli kirkas ja jää lumeton, mutta toisaalta tilanne oli ollut sama jo pitkään, joten liian shokeeraavia olosuhteiden ei olisi luullut olevan. Liekö pohjoistuulen yleisesti puhutulla ja tälläkin yksittäisreissulla kumoamatta jääneellä negatiivisella vaikutuksella osansa syönnin heikkouteen?
Varsinkin ilman kaikuluontainta on vaikea sanoa, paljonko kalaa oli alla, oliko se passiivista vai kovassakin liikkeessä ottaen pilkkiin kunhan kohdalle sattui. Tärppien varovaisuudesta sekä olemattoman uiton toimimisesta päätellen kovin aktiivista kala ei ainakaan syömäpuuhissaan ollut. Liian aktiivisella uitolla saatoin varsinkin aamulla menettää monta kalaa. Tuntuisi täten mahdollista, että kalaa saattoi olla oikeinkin hyvin alla, kun äärivarovaisella syönnilläkin muutamia tuli. Mikäli vain jäitä riittää ja vielä Leppävedelle pääsen, teen uuden reissun ko. paikalle.
Olettaen, että aamusyönti oli auringon nousun aikaan, en sille jälleen pystynyt ehtimään. Tällä kertaa en asialla kuitenkaan jossittelisi, sillä ahven tuntui heräilevän vasta lähempänä klo 11. Sain itseasiassa kotimatkalla kuulla kuinka parikin eri pilkkijää kehuivat keväisen Leppäveden iltasyöntiä… Sille en kuitekaan voinut jäädä ja jäätilanteenkin kannalta iltapäivät alkavat olla aamuja riskialttiimpia tai ainakin huomattavasti vaikeampikulkuisia.
Vieheiden osalta holomuikkusaira on nyt kummallisessa vedossa, sillä pyöritin hyvin monta eri väriä läpi ja holomuikku oli ainoa kaloja antanut. Oli ensi talven teema vieheiden osalta mikä tahansa, aion sen verran jigejä uittaa, että pääsen testaamaan tapahtuuko tämä vallanvaihdos alku- ja keskitalven luottoväri valkoisen ja kevään luottoväri holomuikun välillä uudestaan.
En lähtökohtaisesti usko, että salmipaikka enää tähän aikaa talvesta olisi paras paikka tavoittaa ahventa. Enkä sitä parhaaksi usko vieläkään, mutta yllättävän hyvin siellä tuntui fileahvenia olevan. Ja jos salmipaikat eivät tosiaan parhaita ole ja silti onnistuin sellaisella muutamaa edellispaikkaa paremmin, niin kuinka surkeita ne sitten ovatkaan olleet…
Myös tuo viimeisenä kokeilemani paikka on antanut hyviä merkkejä huomioiden, että olen sen aina vain lopuksi nopeasti kokeillut. Jos ei enää näillä jäillä ehdi, niin ensi talvena pitää muutamalla reissulla priorisoida kyseinen paikkka ja selvittää paremmin, mihin siitä on.
Tyytyväinen en ole, mutta jotain paremman kokoista sentään, joten arvosanaksi 6 / 10. Koko oli hyvää, selkeä ottiväri löytyi joten pari kalaa enempi, niin olisi ollut seiskan reissu eikä 8 / 10 tuloskaan niin kaukana ollut. Ja vaikken tyytyväinen olekaan, positiivinen olo kyseisestä salmesta vahvistui.
Analytical Ice Fishing 