
Perjantai 13. ja ensijäät… Voisi olla taikauskoiselle kova paikka. Varoen oli liikuttava taikauskottomankin, sillä jään pinnalle kertynyt harmaa sohjokerros teki jään lukemisesta haastavaa. Samaa harmautta riitti minne vain katsoi ja tuntui, ettei aurinko noussut kunnolla koko päivänä. Lisäksi ilmoitettu 2 m / s etelätuuli meni pahasti alakanttiin tehden kelistä yllättävän kolean. Ilmanpaine oli alkuviikon rajusta matalapaineesta noussut ja tasoittunut nyt reilun 1000 hPa:n tuntumaan. Kuun kierto oli päivän yli täydenkuun ilman lämpötilan pyöriessä nollan molemmin puolin.
Paikkana toimi pieni järvi, jolla viime keväänä kävin muutamaan otteeseen. Järvi sai ensijäänsä jo marraskuun alulla, mutta ne sulivat paria viikkoa myöhemmin, joten jälleen oltiin tavallaan ensijäillä. Ylivoimaisesti paras kalapaikka oli keväällä matalan lahden suu, jossa syvyys laski 2 metristä n. 4 metriin.

Jätin luotaimen vielä kotiin, sillä yksin ensijäillä pidän mielelläni mahdollisimman vähän tavaraa mukana. Menin jäälle matalasta lahdesta ja etenin lahden reunaa kohti syvän rajaa, kevään kalapaikkaa. Kairailin jäänmittausreikiä 5 – 10 m välein ja määränpään lähestyessä aloin jo nopeasti pilkkiä matalankin rei’istä. Tapahtumat jäivät kahteen varovaiseen tärppiin. Hidas matkanteko sai onnellisen lopun, kun jäätä oli riittävästi haluamalleni paikalle asti.
Mitään muuta palkintoa ei tosin tuntunut tulevan. Ei sitten millään. Rei’itin aluetta ja kokeilin 5 cm Sairoista holomuikulla, valkoisella sekä oranssilla ja lisäksi papukaija TT:llä sekä kultamorrilla. Eikä tärpin tärppiä.

Aloin jo suunnitella järven vaihtoa, kunnes morriin tärppäsi mukavan raskaasti ja jäälle nousi yllätyksekseni n. 300 g ahven, oma tämän järven ennätykseni. Tein tiivisti reikiä tuon reiän ympärille, mutta yli puoli tuntia sai yrittää, ennen kuin seuraavan kerran morrikärki notkahti vajaan 100 g ahvenen toimesta.
Tämän huikean ”syöntipiikin” jälkeen saikin jälleen pilkkiä rauhassa eikä edes eväiden syönti saanut tapahtumia aikaan. Järven toisella puolella olisi mielenkiintoinen saaren vieri, mutta pitäisi ylittää mahdollisesti pienen virran omaava keskikohta…

7 cm, 6 cm, 5 cm… Sen pidemmälle ei viitsinyt mennä ja saaren ranta jäi saavuttamatta. Piristykseksi alla oli kuitenkin jopa 11 m vettä, kun olin luullut järven maksimisyvyydeksi 6 m, joten jotain uutta oppia sentään.
Lähdin rei’ittämään takaisin kohti aloituspaikkaa. Syvyys väheni tasaisen tylsästi eikä mielenkiintoisia pohjanmuotoja löytynyt, kaloista puhumattakaan.
Viimeinen tunti kului jigejä kokeillessa, mutta eipä sekään saanut mitään aikaan. Oli tyydyttävä kahteen ahveneen. Keväällä runsaslukuisesti esiintynyt haukikanta oli sekin kadoksissa eikä lahnojakaan tähän vuodenaikaan odotettavasti näkynyt.

Kellonajan suhteen parasta antia oli klo 11 – 12, eli juurikin päivän valoisin hetki. Se tuntuu hyvin luonnillisesta hämärän harmaassa kelissä. Syönnin ollessa olemattoman varovaista myös pienen morrin toimivuus jatkaa luonnolliselta tuntuvien havaintojen sarjaa.
Peilaten viimevuotisia analyyseja, kuun kierron osalta elettiin lähes parasta aikaa. Sen sijaan ilmanpaine ei enteillyt huippusaaliita eikä liioin pilvisyys tai tuulen suuntakaan. Lisäksi, kun jään pinta oli saanut märän, heikosti valoa läpäisevän lumi- ja sohjopeitteen, taisi kuunkierron positiiviset vaikutukset olla voimattomia muiden heikkojen olosuhteiden edessä. Toki jäätilanne rajoitti sekin liikkumista ja mahdollisesti kalojen löytämistä. Lisäksi kyseessä oli ensimmäinen kerta tämän järven ensijäillä, joten opittavaa lienee pilkkijälläkin runsaasti.

Sääennusteet lupaavat lauhaa ja sateista, joten saa nähdä onko tännekään viikon päästä asiaa. Jospa ei taas ihan kuukauden taukoa tulisi kuitenkaan. ”Varastossa” on kauden avauslampi, jossa jäitä riittänee ja jonne voisi ehkä toisenkin reissun tehdä. Sen jälkeen onkin lähdettävä jo summanmutikassa etsimään a) jäätä ja b) kaloja joiltain pieniltä ja suojaisilta vesistöiltä, mikäli ei kelit ala muuttua. Analytical Ice Fishing kirjoittaakin pukille ainoana toiveenaan mahdollisimman kovat pakkaset mahdollisimman nopeasti.
