Takaisin Leppävedelle. Alueelle, jota on tullut monesti kartalta katseltua, mutta toistaiseksi vielä vältettyä. Ilman mitään syytä tosin ja nyt, kun vielä paikkavinkkiä sain kera positiivisten saaliskokemusten, oli aika korkata kyseinen alue.
Mahdollisesti vähäistä lumisadetta iltapäivällä = sakea lumipyry aamupäivällä. Jälleen sai pettyä sääennusteeseen, mutta onneksi pakkasta oli vajaa 10 astetta, joten lumi ei kastellut. Ilmanpaine pyöri jo vanhoilla tutuilla 1000 hPa:n seuduilla. Tuttua oli myös sen muutos, joka oli jälleen kerran hienoisessa nousussa kääntyen laskuun jotakuinkin silloin, kun kaira osuu jäähän. Kaakkoistuuli kiihtyi päivän mittaan yli luvatun 3 m / s lukeman, kuun kierto oli yhä uudenkuun vaiheessa ja jään paksuus 12 – 16 cm. Lunta oli kertynyt jo 12 cm verran ja paljon lisää luvattiin, joten vihdoin saapuneet pakkaset eivät paljoa pääse jäitä vahvistamaan. Pikkuhiljaa hiipii huoli kevätjäiden kohtalosta, ohut jää kun ei kauaa huhtikuun auringossa kestä…
Taktiikka oli kolmivaiheinen. Aluksi rei’ittäisin penkkaa, jossa syvyys putoaa 4 – 6 metristä 8 – 10 metriin. Tämän ollessa tyhjä, kävisin 8 m tasapohjalla olevan 10 m montun luona, josta oli toissa päivänä noussut ahventa. Senkin ollessa tyhjä, siirtyisin loppuajaksi laajan matalikon ympäristöön. Vieheistä luotin yhä 8 cm muikkusairaan, lisäksi 5 cm Small Fish kuore- sekä papukaijavärissä täydensivät kolmikon, jolla uskoin kalaa löytäväni. Tarkentelisin viehettä sitten tarpeen mukaan, mikäli kalat löytyisivät.
Ensimmäinen penkka ei tarjonnut mitään. Vain yksi hyvän kokoinen kala luimisteli pohjaa pitkin kaikukeilan läpi. Samaan aikaan sääennuste petti ja lumipyry alkoi. Ei kovin rohkaiseva alku, mutta juuri siksi taktiikkaan oli laadittu vaihtoehtoja.
10 m montulta löytyi pikkukalaparvi, mutta isompaa petokalaa ei näkynyt saati tarttunut. Montun reunalle siirryttyäni tilanne muuttui ja pohjalinjassa näkyi jotain petokalaan viittaavaa. Jigeihin se ei reagoinut, mutta morri kelpasi. Olin varma ahvenesta, sillä näin pieneen haukeen en jaksanut uskoa. Ahveneksi tämänkin tuntuinen kala olisi oikein hyvä. Mutta… lahna.
Tuo n. 500 g kala ei välttämättä olisi kuitenkaan pelkkä pettymys. Olin äskettäin katsonut Kalastajan Kanavan perjantai-illan live -lähetyksen, jossa puhuttiin isojen ahventen viihtyvän lahnojen seassa ja näistä sekaparvista voisi juuri morrilla onnistua hyvinkin. Teinkin muutaman reiän tähän kohti ja aloin morrittella. Yhtäkään kalahavaintoa ei luotaimessa kuitenkaan näkynyt ja päätin lähteä matalikolle.
Kävelin paikasta vahingossa ohi ja pysähdyin evästauolle jyrkemmän penkan laidalle 11 m veteen. Sieltä löytyi päivän toinen pikkukalaparvi, mutta ei taaskaan petokalaa. Mietin, teenkö näissä tilanteissa jotain väärin. Mutta kun rei’itin parven kohdalle lisää enkä ainuttakaan petokalaa nähnyt, en vaan pystynyt uskomaan, että siellä niitä olisi. Oli todettava jälleen, että osuin väärään paikkaan väärään aikaan.
Viimeinen oljenkorsi käyttöön ja kohti matalaa. Kun saavutin 4 m syvyyden, alkoi luotain temppuilla. Laitoin jigin veteen ja aloin säätämään, kun yhtäkkiä tuntui tärppi. Samaan aikaan luotainkin virkosi ja alla näkyi valtavasti kalaa. Reissun tähtihetki. Kokokaan ei ollut aivan sitä silppua, jonka ympäriltä en meinaa petokalaa löytää. Täälläkö ne nyt ahvenet olivatkin?
8 cm Saira muikkusaira ei maistunut, eikä Small Fishit. Ei myöskään morri, mutta koska kalat aktiivisesti nousivat vieheitä katsomaan, päätin kokeilla paria jigiä lisää. Valkoinen 5 cm Saira ei sekään saanut kaloja tärppäämään, mutta 5 cm muikkusaira sai. Koko paljastui kuitenkin harmillisen pieneksi, n. 50 – 75 g ahveniksi. Vaikka ne aktiivisesti nousivatkin jigiä tutkimaan, jäivät tärppivälit todella pitkiksi ja jatkoin isomman kalan tavoittelua.
Aivan matala 2 m syvyys oli täysin tyhjä. Tai siltä se tuntui, sillä loppupäivä mentiinkin ”sokeana”. Kaikuluotain sekosi / hajosi eikä tunnistanut enää mitään. Ei pohjaa, ei syvyyttä, ei jigiä saati kaloja. Samalla tuulikin yltyi luvattua kovemmaksi, mikä oli omiaan jäädyttämään sormet luotainta tutkiessa.
Lähdin jo takaisin päin, mutta periksi en halunnut antaa. Kokeilin matkalla vielä yhden montun samaiselta 8 m tasapohjalta, jossa ensimmäinen monttukin sijaitsi.
Luontoon liittyvissä harrastuksissa kohtaa mitä ihmeellisimpiä asioita, Itselleni käsittämättömin ilmiö on se, kuinka suoraan ja varoen jäälle tai veneeseen nostettu siima voi itsestään mennä tuhannen sykkyrälle ja vielä solmiutua. Kun aktiivisesti jaksaa kalastaa, on hyvät mahdollisuudet päästä kokemaan tämä ympäri vuoden.
Kuten minä pääsin taas tänään samalla, kun sain kuin sainkin vielä yhden kalan. Kaikua säätäessä tuli mukava tärppi, josta sattuneesta syystä myöhästyin. Sain kuitenkin toisen mahdollisuuden. Paikasta oli saatu kuha kaksi päivää sitten, joten reissun pelastajako se siellä vempuili vastaan? Ei vempuillut, yllättäen, vaan pieni hauki.
Jos kalattomuus oli haava ja luotainongelmat puukon kääntämistä haavassa, niin tarvittiinhan haavaan vielä suolaakin: Alkoi satamaan vettä. Ja kun pakkasta kuitenkin oli yhä kuusi astetta, niin samassa jäätyivät niin vaatteet, varusteet kuin ennen kaikkea mielikin. Pidin numeroa 11 jonkinlaisena onnennumeronani, mutta niin viime talven kuin tämänkin talven 11. reissu olivat kyllä melkoista kyntämistä…
Kaikuluotaimen yksi hyvä puoli on se, että näkee, ettei alueella ole kalaa. Tällöin tällaisten reissujen jälkeen voi todeta, ettei omat kalastustaidot olleet ongelma. Ainakaan täysin, sillä harvassa on ne kalastajat, jotka kalattomalta alueelta kalaa saavat. Toki paikan valinta mm. olosuhteiden mukaan on osa kalastustaitoja ja siinä tässä koko ajan yritetään kehittyä.
Kenties nyt, kun lunta oli jo reilummin, sen pimentävä vaikutus oli pääsyy heikkoon saaliiseen. Kaksi päivää sitten, kun lunta oli vain ohuelti ja aurinkokin paistoi, oli tältä alueelta vielä tullut kalaa. Keli tummui, lumi tuli ja kalat katosivat. Ei liene sattumaa. Vielä kun keksisi, että minne ne kalat näissä tilanteissa menevät tai mitä ne suostuvat syömään. Lumeton laikku tms. olisi voinut olla kova sana, vaan sellaisia ei koko selällä näkynyt.
Reissulle arvosanaksi 4 / 10. Paluu Leppävedelle jatkoi siitä, mihin täällä ennen Kuusvesikäyntejä jäin. Heti en kuitenkaan luovuta. Luotain kuntoon ja todennäköisesti kohti aluetta, jossa en ole vielä tänä talvena käynytkään, mutta jossa mm. ensimmäisellä Leppävesireissulla ikinä onnistuin hyvin ja tuli sieltä määrällisestikin viime talven paras reissu. Ja viime talvenahan lunta riitti, joten jospa sieltä ahven taas löytyisi.
Tosin saa nyt nähdä, miten jäiden käy. Tekstin julkaisuhetkellä lunta on kertynyt jo 20 cm ja lisää näyttää jokaiselle seuraavalle seitsemälle päivälle. 15 cm jäästä ei montaa senttiä haluaisi menettää jään painumisen ja sen päälle nousevan veden vuoksi…
Analytical Ice Fishing 