Olen silloin tällöin kirjoitellut pienellä järvellä käymisestä ja nyt sellaiselle maltoin sitten lähteä. Paikka oli viime talvelta tuttu suureen järveen yhteydessä oleva ”järvi”, joka kooltaan menisi lammestakin ja jossa kerran kävin joulukuun lopulla. Mukaan lähti muitakin, mm. veljmies ensimmäiselle pilkkireissulleen ikinä, ja päivän tavoitteena olikin ensisijaisesti saada muut saamaan kalaa.
Keli oli aurinkoinen, kuten jo usean päivän oli ollut. Aamu valkeni reippaassa pakkasessa, joka lauhtui päiväksi nollan tuntumaan. Samoin tuuli muuttui päivän mittaan aamun tyynestä päivän kevyeen länsituuleen. Ilmanpaine oli viime päivät ollut melko vakio ja kääntyi maltilliseen laskuun pilkkipäivää edeltävänä yönä. Kuu oli nousevan puolikuun vaiheessa, kenties viimeistä kertaa näillä jäillä. Tosin jään paljastuessa 30 cm paksuksi heräsi toivo vielä huhtikuunkin pilkkipäivistä.
Tällä järvellä oli tasan yksi pienehkö alue, josta viime talvena ahventa löytyi: Tasamatalan lahden suulla oleva loivahko rinne, joka 2 m syvyydestä laskee aina järven syvimpään kohtaan 11 m syvyyteen asti. Taktiikkana oli rei’ittää alue tarkasti matalasta syvempään päin.
Rinteen matala alkupää oli tyhjä. Samoin 3 m vyöhyke ja 4 m vyöhykekin, jotka viime talvena olivat ne ”hot spotit”. Käväisin tässä vaiheessa lähempänä rantaa puiden varjostamalla alueella, josko ahvenet piilottelisivat siellä, mutta sekin oli tyhjää täynnä.
Siirryin takaisin alun paikalle jatkamaan siitä, mihin jäin. 5 m vyöhyke tyhjää, 6 m vyöhyke… Kaloja! Juuri kun usko alkoi loppumaan, luotaimeen, joka ensikertaa oli täällä mukana, piirtyi paljonkin kaloja, jotka paljastuivat 50 – 75 g ahveniksi. Pieniä, mutta se on se tuon järven ”perusahven”.
Poikkeuksiakin toki on ja yksi sellainen kirvoitti melkoiset onnenkiljahdukset mukana olleelta äidiltä, joka väsytteli jäälle todella komean 800 g ahvenen! Tuo valkoiseen 5 cm Sairaan iskenyt 38 cm mörkö tuplasi kerrasta hänen ennätyksensä ja samalla reissun tavoite oli puoliksi täytetty paremmin kuin hyvin.
Sain itse kahdeksan ”perusahventa”. Ensin pari 5 cm muikkusairalla ja kalojen sylkiessä pientä ahventa vaihdoin ahvensairaan, joka kelpasikin jo todella hyvin ja samalla tuli ensimmäiset kalat sille jigille. Syönti kuitenkin tyssäsi yhtäkkiä kuin seinään. Enempää en tuon kokoluokan kalaa olisi tarvinnutkaan, mutta veljelle se ensimmäinen pilkkikala oli saatava.
Kokeilimme jatkaa rinnettä syvemmälle isompien tai edes yhä ottihaluisten ahventen toivossa, mutta turhaan. Oli päätösten aika. Joko rei’itellä ympäriinsä alueita, joilta ei viime talvenakaan noussut tai tehdä nopea pisto lähellä olleelle kotijärvelle. Valitsimme jälkimmäisen.
Oranssi oli siellä ollut hyvä väri ja kun se on nyt jäänyt vähälle käytölle muualla, virittelin niin oranssin Sairan, Fishunter TT:n kuin 3 cm Small Fishinkin vapoihin. Tarkennettaisiin väriä taas sitten, jos kaloja löytyisi.
Mutta, kuten viime talvena ensijäiden jälkeen, oli järvi täysin tyhjä. Kaikuluotain oli ensimmäistä kertaa mukana täälläkin ja vahvisti syyn, miksi en täällä ole enää käynyt: Ahventa ei löytynyt mistään, ei ensimmäistäkään, ei edes pientä. Aivan lopuksi osuin hauen kohdalle, joka syöksyi ensiksi ohi jigistä. Haukimaiseen tapaan se antoi vielä uuden mahdollisuuden, jolla osui pieneen 3 cm Small Fishiin varmistaen, etteivät ns. munat menneet pataan tälläkään järvellä.
Reissu oli kaksijakoinen. Valtava ahven oli todella hienoa, samoin se, että täydellistä teräsjäätä löytyi yllättävänkin paljon. Pieni järvi oli myös mukavaa vaihtelua, mutta toisaalta päivän tavoitteesta täyttyi vain puolet, kun veli jäi vielä ilman kalaa. Lisäksi Leppävedeltä kantautui huhuja aivan hirmuisesta syönnistä, mikä tuntui uskomattomalta, kun olen siellä 2 kk käynyt lähes putkeen ja juuri nyt maltoin pistäytyä muualla.
Ahven löytyi 2 – 3 m syvempää kuin viime keväänä. Syvyyden muutoksen uskon selittyvän kolmella asialla: Todella kirkkaalla kelillä, jään paukkumisella sekä vuodenajalla. Kevättä kohden ainakin oletan ahvenen siirtyvän matalampaan kutualueita kohti ja vielä näin keskemmällä talvea viihtyvän syvemmällä mm. lämpöisemmän veden perässä.
Kellonajan suhteen oli selkeästi havaittavissa syönnin loppu klo 1045. Menimme jäälle sen verran myöhään, ettei syönnin alkua pystynyt havainnoimaan. Ahvenet sylkivät pieniä lajitovereitaan, joten jonkin aikaa syönti oli jo ollut käynnissä.
Vieheiden osalta ahvensaira oli muikkusairaa parempi. Siltä osasin tällä järvellä odottaakin toimivuutta, sillä esim. muikkua tai kuoretta ei täältä löydy, joten ahvenen merkitys suurempien ahventen ravinnossa korostunee. Muita jigejä en kokeillut, mutta morria uitin hetken eikä se tälläkään kertaa toiminut. Nyt ei kyse ollut edes tekotoukista, sillä käytössä olivat aidot. Mutta pilkkimisen mielekkyyden kannaltahan se on vain hyvä, mikäli kalat ottavat paremmin jigiin kuin morriin.
Reissulle arvosanaksi 6 / 10. Syönti oli ihan hyvää sen pienen hetken, kun kohdalle osui ennen ”siestaa”. Tämän perusteella nyt on mahdoton vielä sanoa, ovatko pienillä järvillä kalat aktiivisempia aikaisin tapahtuneen jäätymisen vuoksi. Toisaalta en myöskään tiedä, voiko aikainen ja pysyvä jääpeite estää vettä jäähtymästä, mikäli järvestä on hyvä yhteys suureen sulana pysyneeseen järveen. Tänne palaan varmaankin keväämmällä, mutta nyt Leppäveden syöntihuhut vetävät kyllä jälleen sinne.
Eivätkä muuten olleet turhia huhuja ne, kuten 17. reissulla sain todeta.
Analytical Ice Fishing 