Lähdimme uudestaan alueelle, jossa muutama päivä aiemmin koin pilkkihistoriani rajuimman ahvenen syönnin. Keli oli kirkastunut, mutta olosuhteet eivät muuten juuri muuttuneet, joten toiveena oli päästä jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Jottei jossiteltavaa jäisi, menimme jäälle auringon nousuksi vielä, kun se inhimilliseen aikaan oli mahdollista.
Aamu valkeni kirkkaana ja yllättäen usvaisena, joskin usvaa oli vain vähän verrattuna matkalla näkyneisiin järven selkiin. Ilmanpaine oli hitaassa nousussa normaalipaineen tuntumassa ja lämpötila nousi aamun kahdeksasta pakkasasteesta päivän neljään plusasteeseen. Tuuli kävi kevyesti kaakosta ja kuun kierto oli edennyt jo täyden kuun vaiheeseen. Jäätä oli tullut pari senttiä lisää lumipeitteen ollessa 5 cm paksu.
Aloitimme tismalleen siitä, mihin viimeksi lopetimme. Paikka oli helposti löydettävissä, sillä joku muukin oli sen löytänyt ja alue oli täynnä ahkion jälkiä. Omat jälkenikin tunnistin ja aloitin viime reissun parhaalta reiältä. Alkuun oli tyhjää, mutta pari houkutusvetoa 8 cm Sairalla ja alle syöksyi heti 3 hyvää ahventa! Yksi tärppäsi, irtosi ja vei parven mukanaan. Aamuinen toivon kipinä kuitenkin roihahti liekkeihin.
Lisää ei sille reiälle tullut, joten kairailin ympäri aluetta. Samassa porukassa oli kaksi muutakin, joten alue tulisi nopeasti katsottua. Etäämpänä samalla selällä oli myös toinen tuttu porukka ja tieto kaloista vaihtuisi tiuhaan. Vieheiksi laitoin viime reissun perusteella 8 ja 5 cm muikkusairat. Kokeilumielessä virittelin myös 8 cm ahvensairan, mikäli ahvenet olisivat tällä 5 m tasapohjaisella alueella pienten ahventen perässä, sillä kuoretta tms. pikkukalaa ei tuolla näkynyt.
Tyhjä reikä toisensa perään puhalsi lopulta toivon liekin sammuksiin. Kun muillakaan ei tärpännyt eikä toisellakaan porukalla ollut juuri nykäissyt, tuntui jo selvältä, ettei tästä toista huippupäivää tulisi.
Toki viimeksi riemu repesi vasta klo 12 jälkeen, johon oli tuolloin vielä lähes 4 tuntia. Toisaalta tulimme silloin paikalle vasta 12 aikaan, joten se ei sinällään kertonut mitään. Kävin myös syvän rajalla ja se, samoin kuin toisen ryhmän havainnot vahvistivat sitä, että ne kalat, jotka tänään olisi otettavissa, löytyisivät kuitenkin yhä 5 – 7 m syvyyksistä.
Sain alueelta yhteensä kaksi ahventa. Paljon oli tyhjiä avantoja, mutta vähintään yhtä paljon tapahtui seuraavaa: Houkutusvetojen jälkeen alle ilmaantui kalaa. Ja mitä reippaammin jigiä uitti, sitä enemmän ne kiinnostuivat. Innokkaimmat nousivat jopa 2 m syvyyteen 7 metristä asti jigiä seuraten, mutta rohkenivat korkeintaan pieneen tökkäisyyn. Niiden perusteella sekä luotaimenkin mukaan kalojen keskikoko oli pienentynyt merkittävästi sitten viime kerran. Ne pari parempaa, mitä näkyi, eivät kiinnostuneet sitäkään vähää.
Alueella oli pieni monttu, jonne seuraavaksi siirryin. Luotaimen herkkyys jäi matalamman asetuksille ja tulevan kalan kokoa taisi hämätä myös se, että se tuli kaikukeilan sivusta. Siksipä en ”väristysotettani” tiukentanut, vaan valmistauduin kokemaan jälleen varovaisen tökkäisyn. Mikä oli virhe. Kala löi todella kovaa, vapa tippui kädestä ja ehdin juuri ja juuri astua sen kiinni ennen reikään joutumista. Hauki se ei ollut millään luotaimelta nähdyn nousun perusteella, joten iso ahven tai kuha, jonka menetys tuona hiljaisena aamuna kirpaisi ja kovaa.
Lähdimme kiertämään. Kyseinen tasapohja yhtyisi lahteen, jonka kautta pääsisimme viime reissun aloituspaikalle. Taitoimme matkaa melko harvasti rei’ittäen niin, että osuimme syvän rajan molemmille puolille 5 -8 m veteen. Pienehköjä ahvenia löytyi harvakseltaan, jotka jatkoivat kummaa käytöstään. Ne halusivat seurata jigiä jopa 5 m ylöspäin, mutta tärppiin eivät yltyneet.
Viime reissun aloituspaikalle päästyämme havaitsimme saman railon, jonka viimeksikin. Sen ympärille oli muodostunut sulia laikkuja, joita aloimme seuraavaksi kokeilemaan. Railo seuraili juuri sopivasti syvän rajaa reikien osuessa 4 – 11 m syvyyksiin. Matalampaan osuneista rei’istä nousi pari pientä ahventa ja syvemmältä löytyi jo tutusti kuoreparvi. Sen alla oli jotain petokalaan viittaavaakin, mutta niiden koko oli hyvin pientä eivätkä ne olleet halukkaita syömään.
Mikäli olisimme jatkaneet matkaamme samaan suuntaan, olisimme kohdanneet toisen ryhmän ja koska heiltäkään ei kummempia saalisviestejä tullut, päätimme mennä lopuksi uudestaan aloitusalueelle. Jospa keskipäivä olisi siellä taas hyvä.
Mutta ei ollut. Hauki kävi kaksi kertaa runtelemassa jigiä, mutta ahventen tapaan oli sekin niin varovainen, ettei jäänyt kiinni. Tein vielä pienen lenkin toiseen suuntaan kuin mihin aiemmin siirryimme, mutta mitään muutosta se ei tuonut. Yhden ahvenen sain vielä lisää, joten kokonaissaaliini oli vain 3 ahventa, joista yksikään ei yltänyt viime reissun keskiarvoon.
Kysymys kuului, mihin katosi tuo viime reissun ja jo sitä edeltävien päivien huhuttu syönti? Olosuhteista lähes vakiona oli pysynyt ilmanpaine. Lunta oli viime kertaa vähemmän, mutta toisaalta tiiviimmin, joten valon läpäisevyydenkin voisi olettaa olleen melko sama. Kuun kierto oli luonnollisesti edennyt, mutta ei vielä kääntynyt laskevaksi, joten viime talven analyysin perusteella sen ei pitänyt olla ongelma. Sää oli vaihtunut lumisateesta aurinkoon, jonka senkin piti analyysini mukaan olla hyväksi.
Sen sijaan tuulen suunta oli kääntynyt pohjoisista suunnista eteläiseen, mikä viime talven mukaan olisi syöntiä heikentävä tekijä. Mutta voisiko se yksinään selittää tämän radikaalin muutoksen?
Kuulin kokeneelta pilkkimieheltä järkeen käyvän teorian viime viikkoisesta: Lumi suli ja pilvettömän viikon aikana kirkkaan ja ohuen jään alle pääsi paljon paitsi valoa, myös lämpöä, mikä olisi aktivoinut kaloja. Se selittäisi myös, miksi ahven löytyi yhtäkkiä yli puolet matalammasta, sillä matalat paikat lämpenevät auringossa syviä nopeammin.
Juurikin viime reissun aikaan, syöntijakson kenties viime hetkillä, lumi ja samalla pilvisemmät kelit palasivat romahduttaen valon määrän jään alla. Voisiko siinä olla selitystä? Nyt, kun aurinko jälleen paistoi, valo ei enää päässytkään jään alle. Kenties se ja kääntynyt tuulensuunta olivat yhdessä syöntihalut lopettava yhdistelmä. Tai ainakin ajoi hyvät ahvenet taas toistaiseksi löytämättömiin paikkoihin.
Onhan toki myös mahdollista, että usean päivän raivokas syönti loppuu hetkeksi ihan siksikin, että kalojen on yksinkertaisesti välillä sulateltava saalistaan. Varsinkin talvella aineenvaihdunnan käydessä hitaalla.
Kellonajan suhteen ”syönti” ei juuri muuttunut päivän mittaan. Jigien suhteen taas oli havaittavissa, että 8 cm Saira, niin muikku- kuin ahvenvärissäkin, kiinnosti kaloja selkeästi 5 cm mallia enemmän. Ahvenväri houkutteli paremmin, mutta muikkuun tulivat kaikki vähät tärpit. Liekö luulivat pienet ahvenet ahvensairaa kaverikseen… Viime kerran tapaan Small Fish sai jostain syystä todella tylyn vastaanoton, samoin Fishunter TT, jota nopeasti kokeilin.
Reissulle arvosanaksi 4 / 10. Seuraavaksi kaira pureutuneekin vaihteeksi Kuusveden jäähän. Siellä olisi kiva käydä vielä kolmannen kerran ennen kuin kevät kunnolla etenee, sillä vielä oletan ahventen olevan jotakuinkin niillä alueilla, mistä niitä aikaisemmin löysin.
Analytical Ice Fishing 