Lähdin vielä, kenties viimeistä kertaa näillä jäillä, Leppävedelle. Ennusteet lupasivat jopa + 10 astetta ja aurinkoa ilman yöpakkasia, joten reilu 15 cm jää ei kauaa kannattelisi. Alueeksi valitsin salmen lähialueineen, jossa kävin viime keväänä useamminkin lupauksia herättävästi ja tänä talvenakin tammikuussa kerran.
Keli yltyi tuuliseksi lämpöaallon tehdessä tuloaan lounaasta. Onnekseni aloituspaikkaan ei juuri tuullut. Keli oli kirkas ja ilman lämpötila jo aamulla + 4 nousten päivällä kymmeneen lämpöasteeseen. Ilmanpaine oli ollut pari päivää laskussa ja laski aina reissun loppuun, puoleenpäivään saakka käyden normaalipaineen hujakoilla ennen taas nousuun lähtöään. Kuun kierto oli päivän yli uudenkuun ja jäätä 17 cm.
Taktiikkani oli selvä ja sama, jota jo vuosi sitten toteutin: Aloittaisin salmen keskeltä sen kapeimmasta ja matalimmasta kohdasta edeten siitä kohti salmen suuta ja syvää. Vieheistä luotin vain 8 cm muikkusairaan ainakin siihen asti, että kaloja alkaisi enemmän näkyä ja mahdollisesti nirsoilla.
Aamu alkoi, milläs muulla, kuin pienellä hauella heti ensimmäisellä reiällä. Sama toistui seuraavalla, jonka jälkeen kokeilin kuitenkin vielä morria. Mikä kannatti, sillä siihen nappasi pohjassa lymyillyt ahvenen. Kenties en vielä lyttääkään tekotoukkia tai jo osin hopeiseksi kulunutta kultamorriani?
Kalojen houkutteluun siitä ei ollut ja vaihdoin takaisin Sairaan, mikä poiki jo todella hyvän vajaa 400 g ahvenen. Samassa alle ilmestyi kaksi hyvän näköistä kalaa, joko vihdoin ahvenparven tynkää? Mutta mitä vielä, ensimmäinen oli, jälkimmäisen tapaan, hauki. Tähänkö on tänä talvena tultu, että hauki osoittaa enemmän parveilun merkkejä kuin ahven?!
Tein lisää reikiä lähistölle, joista saaliina pari haukea lisää… Kun niidenkin meno hiljalleen hiipui ahvenista puhumattakaan, kävin jo vähän syvemmässäkin. Sekään ei vakuuttanut, joten kiersin uudelleen avausreiät kasvattaen saalistani hyvällä ahvenella sekä hauella. Kun morrikokeilukin tuotti morrihauen, alkoi meno tuntua jo epätodelliselta.
Siirryinkin seuraavaksi jo selvästi syvempään, 9 – 11 metriin. Sieltä löytyi kuoreparvi ja sen alta hyvänkin näköisesti kalaa. Ongelmana oli vain, että se oli jo täysin passivoitunut. Jonkin aikaa kokeiltuani eri vieheillä eri puolilta parvea ja sen ympäriltä totesin tilanteen toivottomaksi.
Menin vielä kolmannen kerran aloituspaikan rei’ille. Ja kas, haukiahan siellä oli. Ralli loppui vasta, kun kaikki päivän jopa 14 haukitärppiä kestänyt Saira riekaloitui ja hävisi hauen suuhun 15. tärpissä. Niistä 10 sain ylös asti ja 3 lähti ruoaksi.
Muutaman ahvenenkin vielä näin, mutta niiden huomion saaminen oli toivotonta ilman luottojigiäni. Jääkin alkoi pehmetä ja kalaa oli jo mukavasti, joten lopettelin jo klo 12 aikaan. Kävin matkalla vielä motonetissa todetakseni luottojigin olevan loppu, joten pulassa ollaan, mikäli vielä Leppävedelle pääsee.
Haukimäärä sekoitti päätä enkä aivan tarkkaan muista, kuinka kaikki ahveneni sain. Joka tapauksessa niitä kertyi 8, joista 5 todella hyvän kokoista. Samoihin lukemiin pääsin viime kevään reissullakin ja kuten nytkin, tuntui, että pääsin vain aamusyönnin loppuhetkille. Tosin nyt tuo hetki oli sentään vähän pidempi, mitä selittänee aamun pilviharso sekä aikaisempi ajankohta, olivathan nuo viimevuotiset reissut jo huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla.
Joka tapauksessa syönti hiipui päivän edetessä. Muiden muuttujien suhteen vieheistä oli jälleen ylivoimainen ykkönen 8 cm muikkusaira. Ja nimenomaan värissä 355, sillä sen loputtua ei muista ollut ollenkaan ahventen houkutteluun.
Syvyyden suhteen oli sinällään erikoista, että ottavat ahvenet löytyivät tuolta matalasta 4 m vedestä. Nimittäin moni niistä sylki kuoreita jäälle noustessaan, joten siellä syvällä 9 m vedessä ne olivat kuitenkin ruokailleet. Mutta sieltä en saanut ainuttakaan edes tärppäämään…
Toki kävin syvemmällä vasta päivän jo edetessä. Jos tähän jokin teoria pitäisi esittää, sanoisin, että ahvenet olivat olleet aamusyönnöksellä kuoreparven ympärillä ja palasivat sitten päiväksi jostain syystä matalampaan, josta ne tavoitin.
Lisäksi ainakin kesällä olen havainnut, että suuren pikkukalaparven joukosta on vaikea saada ahvenia, kenties siksi, että niillä on jo niin paljon, mitä syödä. Parvien reunoilta tai kokonaan muualta oma viehe erottuu paremmin ja lienee täten helpommin osuva ahvenenkin silmään ja varsinkin herättämään syöntihaluja.
Ahvenenkalastukseen ei voi myöskään olla vaikuttamatta se, että alueella oli aivan valtavasti haukia. Toki ne eivät olleet kovin suuria, joten hyvän kokoisille ahvenille niistä tuskin välitöntä uhkaa aiheutui. Niin monta kertaa ahvenen syönti on kuitenkin lopullisesti hiipunut pienenkin hauen tärppiin, että uskon tuon vaikuttaneen jonkin verran negatiivisesti.
Reissulle arvosanaksi 6 / 10. Ahvenen osalta meno oli jo kohtalaista, sillä hyvän kokoisia kaloja sekä löytyi, että sai tärppäämäänkin. Yhä ne olivat kuitenkin melko varovaisia sekä yksittäisiä tapauksia isomman parven saati aktiivisesti syövän parven sijaan. Tuonne aion kuitenkin palata vielä, mikäli lämpöjakson jälkeen jäistä on kantaviksi jäätymään. Ja jospa saisi järjestettyä niin, että ehtisi jo aiemminkin jäälle.
Analytical Ice Fishing 