En saanut rauhaa ellen vielä kerran, yhden välipäivän jälkeen, kävisi Leppävedellä. Keli oli pysynyt suhteellisen viileänä ja tuo 13 – 16 cm jää tuskin heikentynyt. Mikä taas olisi väistämättä edessä seuraavina jopa + 15 lämpöasteen aurinkoisina päivinä. Lammetkaan eivät nyt oikein houkuttele, joten Leppävesi, vielä yhden kerran.
Myös kelillä oli oma roolinsa houkutuksessa, sillä nyt paitsi ennustettiin, myös toteutui odottamani pilvinen ”pitkä” aamu. Ilmanpaine oli pysytellyt melko tasaisena normaalipaineen yläpuolella, ollen nyt 1028 hPa. Ilman lämpötila oli nollassa, tuulta 2 – 3 m / s kaakosta ja kuun kierto tuli täyteen vielä viimeisen kerran tälle pilkkitalvelle. Jään paksuus oli laadusta johtuen kriittinen n. 15 cm, mutta yhä riittävä.
Kun pari edellistä reissua aloitin salmen keskeltä matalasta, päätin nyt kokeilla heti alkuun salmen suulla olevalta rinteeltä. Ja heti ensimmäisellä reiällä sain todeta, että kuhat olivat yhä paikallaan 8 – 10 m vedessä kuoreparven alla.
Olin etenkin toissareissulla saanut ilmeisen ruusuiset ensikokemukset kuhanpilkintään. Oikean vieheen löydyttyä kuhat eivät temppuilleet, vaan jokainen vieheelle nousu oli johtanut myös tärppiin. Kunnes tämä päivä koitti ja kuhat käyttäytyivät yhtäkkiä kuin tämän talviset ahvenet: Varovaisia nousuja, hetki naama kiinni vieheessä ja takaisin pohjaan möllöttämään.
Eikä niitä nousujakaan tullut sitä tahtia, mitä edellisillä reissuilla. Kolme varttia kokeilin rinteellä kaikenlaista, mutta totesin ettei ainakaan vielä aamusta siitä tullut mitään. Kenties morri olisi ollut toimiva, mutta jokin ylitsepääsemätön solmu oli tullut puolalle eikä sitä selvittäisi kuin kotona. Toisen vavan paksussa 0.20 mm värillisessä siimassa taas kevyestä morrista ei parasta saanut irti.
Lähdin matalampaan ahventen perään ja onnistuin saamaan morrilla vielä pienen ahvenen ja särjen. Ne tulivat salmen matalimmasta 4 m kohdasta eikä siinä isompaa näkynyt, joten siirryin hieman syvempään 5 m veteen.
Pari houkutusvetoa 10 cm Sairalla saivat kalan ilmestymään alle. Hetken kyttäiltyään se nousi vauhdilla jigille. Tässä kohtaa en talven kokemuksien perusteella vielä innostunut, mutta ilman minkäänlaista empimistä kala myös tärppäsi ja jäälle nousi ensimmäinen kunnon ahven.
Mitään parvea ei ollut, mutta parin minuutin sisään sain vielä kolme lisää, kunnes juhlat pilasi, mikäs muu kuin hauki. Saira maistui sille niin hyvin, että kala oli otettava ruoaksi, vaikka haukikiintiö alkaa todella olemaan jo täysi.
Hauen riehumisen jälkeen ei totutusti ahventa näkynyt ja kävin syvemmällä katsomassa, josko kuhilla olisi jo nälkä. Ei ollut ja palasin ahvenaluetta kiertämään.
Enempää ahvenia ei kuitenkaan näkynyt. Eivätkä kuhat piristyneet, kun kävin niitä jälleen katsomassa. Vielä kolmannen kerran menin ahvenalueelle saaden yhden hauen ja totesin, ettei touhussa ole enää järkeä.
Lähdin muualle. Pienen matkan päässä olisi lahti, josta tiedän keväisin kalaa tulleen. Sen vieressä oleva selkä oli kuulemma käynyt jo sulanakin, joten lahtikaan ei houkutellut. Täten kävelin muutama sata metriä lahden suulta sivummalle ”kuharinnettä” seuraillen ja lähdin sen päättävän pohjukan perältä rei’ittämään takaisin kohti salmea.
Heti alkuun löytyi kuoreparvi tutusti välivedestä 8 – 10 m syvyyskäyrien kohdilta. Ja uskomattomalta se tuntui, mutta samaa kuoremattoa riitti takaisin salmen suulle asti. Eli ainakin 300 m matkalla yhtäjaksoisesti 1 – 3 m paksuisena. Yhtään petokalaa ei sen sijaan näkynyt…
Vasta salmen suulla odottivat jo tutut kuhat tuttuine tottumuksineen, eli pohjassa möllöttäen mistään kiinnostumatta. Jatkoin siitä ohi salmen toisella puolella olevaan lahteen, josta viimein löytyi kuoreparven reuna n. 200 m salmesta toiseen suuntaan. Täten yhteispituutta parvelle kertyi puoli kilometriä! Toki kalat olivat ohuempana muodostelmana, mitä joskus, kun parven paksuus on lähennellyt kuutta metriä.
Tuo pisto pieneen lahteen tuotti tulokseksi yhden hauen. Aivan lahden perukoilta kaislikon vierestä löytyi lisäksi pieniä särkiä tai ahvenia, joista en jäänyt ottamaan tarkemmin selvää, kun morrikin tuntui olevan liian suuri pala purtavaksi.
Menin lopuksi vielä ahvenalueen kautta autolle. Enkä malttanut olla kuhiakaan vilkaisematta, josko ne iltapäivästä vielä piristyisivät? Pudottelin oikein hitaasti kyljelleen koukutettua 3D salakkaa kuoreparven läpi vahingoittunutta pikkukalaa imitoiden. Kesän kikka näyttikin jo toimivan, kun pohjasta nousi kuha vastaan, vaan jotain sekin ikään kuin säikähti syöksyen takaisin pohjaan juuri, kun tärpin olisi pitänyt tulla.
Ahvenpaikalta tuli vielä pieni hauki sekä pienehkö ahven, jonka päätin puolittaa ja heittää sitkeästi koko päivän vierelläni kytänneelle lokkiparille. Laitoin valkoisen 8 cm Sairan veteen loppukuvan ottamisen ajaksi ja se houkutteli uuden hauen, joka tärppäsi peräti kolme kertaa jäämättä kiinni. Kunnes sain sen koukutettua ja ”hauki” paljastuikin päivän isoimmaksi n. 400 g ahveneksi!
Uusi loppukuva ottoon ja eikö taas iskenyt jokin kiinni. Tällä kertaa hauki, joka ei selvinnyt vapautuskuntoisena, joten kolmas loppukuva ottoon. Kun vielä kolmas hauki keskeytti kuvan ottamisen, oli lopetettava ja todettava, että pienen tauon jälkeen ovat hauet taas valtaamassa tätäkin aluetta. Enää sillä ei tosin niin väliä, sillä ainakaan tuonne ei näillä jäillä enää pääsisi. Leppäveden pilkkitalvi oli osaltani tullut päätökseen.
Päivä jätti kaksi kysymystä mieleen. Miksi niin hyvin viime reissuilla syöneet kuhat hiljenivät ja miksi viimeksi täysin kadoksissa olleet ahvenet taas löytyivät ja ottivat ihan reippaastikin kohdalle sattuessaan?
Toissareissulla tuli kohtalaisesti ahvenia ja hyvin kuhia. Tällöin ilmanpaine oli 1008 hPa ja rajussa laskussa aamusta alkaen. Seuraavalla, viime reissulla, ahvenet olivat hukassa ja kuhatkin rauhoittuneet, mutta yhä tärppihaluisia ilmanpaineen ollessa tismalleen sama, mutta nouseva.
Nyt ilmanpaine oli tasainen, mutta suhteellisen korkea. Voisiko kuhan kannalta olla siis parempi ilmanpaineen vaihtelu sekä mieluummin matala- kuin korkeapaine? Ahvenia taas löytyi näillä reissuilla laskevalla matalapaineella sekä tasaisella korkeapaineella, mutta ei nousevalla matalapaineella. Siitä onkin vaikeampi kehittää minkäänlaista teoriaa…
Pilvisyyden osalta ensimmäinen reissu alkoi kirkkaana pilvistyen päiväksi, jolloin kuhat tulivat, mutta ahventen syönti hyytyi. Toinen, ahveneton reissu oli kirkas ja tämä viimeisin kuhaton reissu pilvinen. Joten ei oikein mitään logiikkaa siinä.
Tuulen suunnan osalta kaikki kolme ajoittuivat eteläisille suuntauksille. Kuun kierron osalta kaksi ensimmäistä osuivat nousevan puolikuun vaiheeseen ja viimeisin täyden kuun vaiheeseen. Ehkä täysikuu ei suosi kuhankalastusta?
Mitäänhän ei kolmen reissun perusteella voi sanoa, mutta niin hyvä tilaisuus oli nyt vertailla paikkojen pysyneen metrilleen samoina, että vähän oli pakko katsoa. Samoin myös alla ollut kuhaparvi oli todennäköisesti yksi ja sama koko kuluneen viikon ajan.
Voi hyvinkin olla, että myös kalastuspaine hiljensi ainakin kuhat. Tuota aluetta oli rei’itetty paljon, joten kuhat olivat nähneet ja kenties jo turtuneet jos jonkinlaisiin vieheisiin. Ja toki, kun ne loputtomasta kuoreparvesta söivät useamman päivän ajan, ei kai sitä jatkuvasti voi nälkäkään olla.
Reissulle arvosanaksi 6 / 10. Sillä ne ahvenet, jotka löysin, ottivat ihan mallikkaasti jopa hieman pienennettyyn 10 cm Sairaan. Harmi vaan, ettei enempää löytynyt, mutta ehkä tuotakin aluetta on kairattu niin tiuhaan, että se jotain vaikuttaa. Lisäksi comebackin tehneillä hauilla saattoi olla oma vaikutuksensa.
Kuten alussa mainitsin, lammet eivät nyt jostain syystä houkuttele. Sitä jo hieman ajatellessani kaikkeni antaneena kairailinkin, jotta takki jäisi tyhjäksi, mikäli pilkkitalvi tähän päättyisi. Katsotaan, sillä vielä en tiedä sitä itsekään.
Analytical Ice Fishing 