Edellisen reissun jälkeen vaihtoehtoja jatkaa oli oikeastaan kaksi: Joko silloiseen aloituspaikkaan tai tuurilla katsomaan, josko erääseen alkutalven lahteen vielä pääsisi. Koska edellinen reissu oli heikko, valitsin jälkimmäisen.
Keli oli hieno. Ilmanpaine oli ollut jo pari päivää hitaassa nousussa, joka yhä jatkui paineen ollessa kuitenkin vielä normaalipaineen alapuolella. Loputkin pilvet hälvenivät päivällä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tuulta 3 m/s luoteeesta, jäätä 30 – 40 cm ja kuun kierto uuden kuun vaiheessa. Edellisenä päivänä oli satanut vielä lunta, joten jään pinta ei poikkeuksellisesti ollut paljas.
Arvoituksena oli yhä, pääsisinkö edes jäälle selvittämään kestääkö jää. Ranta oli vetinen ja laajalti kaislikkoinen, joten heikkoa oli luvassa. Saappaan alla tuntui kuitenkin jatkuvasti kovaa ja pääsin kuivin jaloin läpi kaislikon.
Oli ensimmäisen koekairauksen aika. Melkein olisi ollut vain sama painaa kaira pyörittämättä läpi, sen verran pehmeää jään ensimmäiset kymmenet sentit oli. Mutta, alla oli yhä seitsemän senttiä kovaa, joten sillä mentiin.
Vastarannalla alkutalven paikkaa, jossa nyt olin, on joskus saatu nimenomaan viime jäillä hyvin ahventa. Alotin siitä. Vettä oli vaihtelevasti 1.5 – 3 metrin verran. Ensimmäiset reiät tein rinteeseen ennen kaislikon aukkoa, jatkoin rinnettä pitkin 1.5 – 2 m syvyydessä pysyen ohi aukon ja sen toiselle puolen. Ei kalan kalaa. Aivan pientä eloa näkyi morrin kanssa, mutta nekin saattovat olla jotain kiiskiä tms. Ahvenista ei tietokaan.
Hieman hirvitti, mutta toisaalta alkutalven kokemusten mukaan jää on koko lahdessa aina ollut erittäin tasavahvaa, joten lähdin syvemmälle. Kolmen metrin vedessä aivan jääkannen alta löi jokin todella kovaa kiinni. Niin yllättäen ja äkkiä, ettei kaiussakaan näkynyt, mutta kiinni se ei jäänyt.
Jatkoin ja nyt n. 4 m syvyydessä, jälleen aivan jääkannen alta, lyötiin vieläkin kovempaa 8 cm muikkusairaan. Tällä kertaa siima meni kerrasta poikki, joten haukihan se siellä. Pienet hauet fluorotapsi on kestänyt erinomaisesti, joten liekö isompi yksilö käynyt nykäsemässä.
Jatkon alueen syvimpään kohtaan alkutalven paikoille 4 – 6 m veteen, mutta siellä oli hiljaista kuin reissun avauspaikassa. Päätin lähteä takas kohtaan, josta pari rajua tärppiä sain. Jokin siellä ainakin haukia viihdytti, joten ties vaikka ahventakin.
Se kannatti. Alle ilmestyi yhtäkkiä todella kovassa liikkeessä olevia isoja kaloja, ahvenia mitä luultavimmin! Ensimmäinen ei pysynyt kiinni, toinen pysyi, mutta irtosi ja yhtäkkiä jäljellä oli enää yksi kala. No, äkkiä sekin lähti parvensa perään ja noin kymmenessä sekunnissa oikeastaan koko talven odotettu ison ahvenen parvi tuli ja meni.
Oli selvää, että tällä kohdalla pilkkisin reissun ja samalla talven loppuun. Ahvenparvea seurasi viisi haukitärppiä, mutta vain tärppiä. Eräs kerta näin kaiusta, kun hauki löi ohi vieheen. Tuntui jo aika epätoivoiselta… Kävin alun matalassa, totesin sen yhä tyhjäksi, mutta periksantamattomana seikkailin sohjossa vielä haukitärppipaikalle.
Heti yksi hauki iski ilman, että tarttui kiinni. Aloitin melkoisen vieherallin. Noin 20 x 20 m alueelta onnistuin aina löytämään hauen, ehkä saman tai jonkin toisen yksilön, jolle tarjosin kaikenlaista 8 cm jigistä morriin. Vain ahvensaira oli ainoa, joka ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta, mutta toisaalta mikään ei kiinnostanut tarpeeksi.
Sanelin itselleni jo tapahtumia talteen miettien samalla millä sanoin kertoisin blogihistorian ensimmäisestä tyhjästä reissusta. Ei onneksi tarvinut. Vedessä lillunut ahvensaira sai nimittäin lopulta, ties kuinka pitkän houkuttelusession jälkeen, hauen iskemään. Vihdoin ja viimein se pysyi myös kiinni ja liekö koskaan hauen ylös saanti tuntunut näin hyvältä. Tähän sai loppua paitsi reissu, myös koko pilkkitalvi.
Reissu ei hirveästi jättänyt analyysille sijaa. Haukien osalta tuntui meno hiipuvan päivän edetessä, sillä viimeistä tärppiä sai houkutella varmaan tunnin. Se ei yllätä, ovathan päivät jo niin valoisia.
Ahvenen suhteen voi vain todeta, että aivan matalassa ne eivät vielä olleet. Yhden parven perusteella kuitenkin jo lähellä ja todella kovassa liikkeessä. Syöntiäkin saattoi olla, perässä kun ei vaan pysy eikä toista mahdollisuutta tullut. Samoin ensimmäisten haukitärppien perusteella vauhti oli niilläkin päällä: Kovia tärppejä aivan jääkannen alta.
Toki jäätilanteen vuoksi paikkavalinta oli myös hyvin rajoittunutta ja kirkkaan päivän vuoksi myös otollinen syöntiaika. Sellainen tuntuma kuitenkin jäi, että aamu ei välttämättä yleisesti olisi ollut yhtään pöllömpi.
Arvosanan miettiminen on jälleen mahdotonta, mutta kun yhtäkään kohdekalaa ei tule, ei kai muuta voi todeta kuin 4 / 10.
Vaikka se periksantamattomaan sieluun sattuu, on yksinkertaisesti todettava, että talvi loppui ennen kuin ahvenet löytyi. Koko talvi kului oikeastaan sitä syöntiä odotellessa, jota ei lopulta koskaan tullutkaan. Viimeinen hauki tuntui ikään kuin naulalta motivaation arkkuun, enää ei tekisi edes mieli mennä, vaikka pääsisi. Osin vaikean talven musertamana, osin ajanpuutteen vuoksi myös kaksi viimeistä raporttia viivästyi. Joutunen keräämään myös hetken innostusta aloittaa analyysit, mutta katsotaan. Parempi jatkaa hyvin mielin, kuin tehdä väkisin. Kesäkalastus tuntuu joka tapauksessa nyt erittäin tervetulleelta vaihtoehdolta!
Analytical Ice Fishing 