Nyt alkoi olla käsillä jo viimeiset oljenkorret. Paikka, josta tämä talvi Leppävedellä alkoi ja johon myös edellinen päättyi. Nopeasti jäätyvä ja hitaasti sulava malalahko lahti, josta sillon tällön on tullut ok ahvensaaliita ja paikoin älyttömiä haukimääriä. Kelit lämpenivät myös rajusti, joten jos nyt ei tärppäisi, voisi ottipaikan löytäminen vielä viimeisille reissuille olla jo myöhäistä. Sitäkään kun ei tiedä, vaikka tämä reissu viimeiseksi jäisi.
Keli oli nimittäin lämmin: Auringossa varmaan parikymmentä astetta ja varjossakin lähes 10, eikä pohjoisesta itään kääntynyt tuulikaan juuri paikkaan ottanut. Ilmanpaine oli luonnollisesti korkea, kuten oli ollut edelliset päivätkin. Kuun kierto oli täyden kuun vaiheessa ja jäätä vielä n. 40 cm.
Aloitin sieltä, mistä ensijäillä olen tupannut parhaiten kalaa saamaan ja pyöripä viime kevään haukirallikin sillä kohdin. Kyseessä oli lahden toinen reuna, jossa oli hieman ympäristöään syvempi juova 5 -7 metrissä. Pari reikää sen kohdalle ja ympärille, mutta hiljaista oli.
Hieman keskemmältä lahtea kantautui tieto ison tärpistä, joten vaihdoin sinne. Eikä aikaakaan, kun iso oli kiinni. Tai iso se olisi ahveneksi ollut, mutta haukihan se sieltä tupsahti. Haukirallipäiväkö taas tuloillaan?
Jatkoin samalla paikalla ja pian oli jälleen kala kiinni. Letkeät potkut viestivät joko pienestä hauesta tai oikeasti isostakin ahvenesta. Paikan haukimaineen vuoksi uskoin ensimmäiseen. Kala kuitenkin irtosi jään reunaan, johon myös jigi tarrasi kiinni. Jäätä kun oli reilu 40 cm, aloin etsiä kättä pidempää, jolla tökätä jigi irti. Operaatiota aloittaessa huomasin kuitenkin, että fluorotapsi näkyi. Ja tapsillahan pidän pituutta 10 – 15 cm. Nopean laskutoimituksen mukaan jigi ei siis todellakaan ollut ainakaan jään reunassa kiinni. Aloin hitaasti ja voimakkaasti nostaa ja niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, tiiviin sohjokasan läpi jäälle kaivautui sekä jigi, että yli 700 g ahven!
Kala oli siis jumittunut sohjoon, eikä potkinut tai muutenkaan liikkunut, tai myöskään noussut suosiolla ylöspäin ja täten tulkitsin sen irronneeksi ja jigin jääneen jäänreunaan kiinni. Vapa oli jäällä, siima löysänä eikä koukussa minkäänlaista vetoa. Ja silti onnistuin vielä saamaan kalan… Pidän normaalistikin aina sohjoa reiässä ja erityisen paljon nyt kirkkailla kevätkeleillä. Täällä kertaa tavaraa oli kenties kourallinen liikaa, mutta jäipähän hyvä tarina muistiin. Ja oma ennätysahven, sillä edellinen vanhalta ”kotijärveltä” saatu oli muistini mukaan tasan 700 g. Joka sekin tuli muuten oranssilla Sairalla, tosin 5 cm versiolla ja värikoukulla tuunattuna.
Tämän jälkeen oli selvä, että tuon paikan kairailua olisi loppureissu tiedossa. Ja ihan mielenkiintoiseksi se muuttuikin. Ison ahvenen reiältä sain vielä muutaman lisää. Sen jälkeen noin 50 x 20 m alueelta löytyi aina sieltä täältä parvi. Tai ehkä oikeammin sanottuna se sattui uimaan kohdalle, sillä hirvittävällä nopeudella se oli liikkeessä. Parvesta ehti aina saamaan yhden tai pari, kunnes se jo ui tiehensä. Ahkeralla kiertelyllä ja rei’ityksellä sen löysi monta kertaa, toisaalta olisi se voinut osua aina säännöllisen epäsäännöllisesti samallekin reiälle uudestaan.
Parven aktiivisuus ei rajoittunut pelkästään liikkumisnopeuteen, vaan myös syönti oli hyvää. Eikä siinä vielä kaikki, kun tilaat nyt, saat hyvän koon kaupan päälle! Eikä se ollut mikään mainoslause, vaan totisinta totta: Kalan koko oli parasta, mitä olen Leppävedestä ikinä saanut kesät ja talvet mukaan lukien. Eikä Keiteleelläkään, josta yleensä isompia saan kesäaikaan, ole tälläinen koko itsestäänselvyys.
Pari tuntia kiertelin ja metsästelin parvea, kunnes kiintiö oli täynnä ja aika lähteä ahvenia fileroimaan. Olipahan reissu: Täydellinen keli ja täydellinen saalis.
Oranssi Saira toimi päivän ottipelinä. Välillä koitin morria, joka suorastaan vieroksutti kaloja. Liekö kultamorri ollut liian kiiltävä kirkkaaseen kevätkeliin. Muikkusairalla, isolla sellaisella, sain myös pari, mutta selkeästi oranssia vähemmän se kiinnosti. Osa kaloista sylki jäälle yli 10 cm pituista särkeä, mikä selittänee osittain isomman jigin maistumisen. Oranssin Sairan toimiminen ei sinällään yllätä, olihan se hyvä jo talven parhaalla paikalla. Se sen sijaan mietityttää, että mikä tässä talvessa on sellaista, että ärsykeväri taas parin talven tauon jälkeen toimii selvästi paremmin, kuin edellisinä talvina. Itse en syytä osaa antaa, mutta kivaa vaihtelua toki, ettei aina tarvitse samalla jigillä pilkkiä.
Kellonajan suhteen ei tuntunut olevan mitään väliä. Aina kun parvi osui kohdalle, siitä joku ehti syömään hanakasti. Mitään muutosta siihen ei tullut aamun vaihtuessa päivään ja poiskin lähdin kiintiön tullessa täyteen, en syönnin loppumisen vuoksi.
Syvyyden suhteen mitään erikoista ei ollut: 4 m. Samaa syvyyttä on viime reissuilla tullut koitettua paikasta jos toisesta, mutta jotain oikeaa oli tämän reissun paikassa, että kalat siinä viihtyi. Ei mitään sellaista tosin, minkä osaisin erottaa vaikka edellisreissun paikasta.
Kelimuuttujien osalta taas kaikki osui kohdalleen edellisvuosien dataa peilaten: Täysikuu, korkeapaine, kirkas taivas sekä pohjoinen tuulensuunta ovat kaikki osoittautuneet edullisiksi. Värisuora siis siltäkin osalta.
Reissulle arvosanaksi 9/10. Määrähän ei valtava ole, mutta arvosana kun peilaa nimenomaan syöntiä ja siinä ei valittamista ollut: Kalaa oli paljon, se oli aktiivista, isoa, parveutunutta ja söi hyvin. Määrän rajoittumisen tuohon mihin se jäi, näen johtuvan kalojen hirmuisesta liikkumisesta ja aktiivisuudesta, mikä ei arvosanaa ainakaan heikennä. Ja kaikki merkit viittasivat siihen, että ei se syönti siitä hiipunut olisi. Täyttä kymppiä ei silti voi antaa, sillä vieheiden suhteen kalat olivat silti valikoivia. Huhujen mukaan kun on päiviä, jolloin kaikki kelpaa… Mutta tämän lähemmäksi ei kyllä kymppiä voi päästä antamatta kymppiä.
Katsotaan, vieläkö jäät kantaisivat ja pääsisi kyseiseen paikkaan uudestaan. Määrällisesti sitä kyllä on ja ohut lumikerroskin vielä aurinkosuojana, mutta kun päivälämpötilat ovat yli 10 astetta, laatu äkkiä romahtaa.
Analytical Ice Fishing 