Kuusvesireissun jälkeen jatkoin Leppävedellä siitä, mihin viimeksi jäin: Aktiivisia, mutta vain yksittäisiä hyvän kokoisia ahvenia oli löytynyt matalasta syvänteiden reunalta, joten epäilin isompien hyvien parvien olevan syvemmissä vesissä. Tällä reissulla valitsinkin paikaksi salmen, jossa voin samalla kertaa kokeilla kaiken kolmesta ainakin 12 metrin syvyyteen asti jo aiemmin kalaisaksi osoittautuneella alueella. Sää oli silmämääräisesti perus puolipilvinen … Jatka lukemista Reissu 3-9, Vaihtamalla ei parane
Tekijä: Analytical Ice Fishing
Reissu 3-8, Kuusveden kadotus
Kuusveden reissu tuli tälle kertaa ajankohtaiseksi, kun aikaa oli pilkkiä koko päivä. Vuodenaikakin täsmäsi siihen, kun täältä vuosi sitten kalaa sain (reissut 2-9 ja 2-10). Olosuhde oli ennen kaikkea raskas: Lunta pahimmillaan 40 cm. Alla kovempi lumikerros, joka kuitenkin petti askel askeleelta. Vielä ennen varsinaista 10 – 25 cm jääkerrosta etenemistä hidasti 5 – 10 … Jatka lukemista Reissu 3-8, Kuusveden kadotus
Reissu 3-7, Yhä paranee
Tällä reissulla jatkoin siitä, mihin viimeksi jäin: 5 – 6 m syvyyksien tutkimista syvänteiden reunoilla. Alue vaihtui sinne, missä kaksi vuotta sitten sain ensikosketuksen Leppäveteen ja josta mm. reissun 1-12 hyvä saalis tuli. Keli oli lauhtunut edellispäivien rajuista pakkasista ja lämpötila oli enää 4 astetta nollan alapuolella. Ilmanpaine oli hitaassa laskussa ollen yhä hitusen normaalipainetta … Jatka lukemista Reissu 3-7, Yhä paranee