Reissu 1-11, Työpäivä

Huonon edellisen reissun jälkeen eivät tämänkään, talven 11. reissun ennusmerkit olleet aivan kohdillaan. Sälekaihtimet avatessani lunta tuiskusi ja tuuli oli kova. Lisäksi suunnitelmissa oli uusi, melko laaja ja täten alkuun haastava alue, joten nöyrin mielin lähdin matkaan. Lumisade hellitti ja sadealueet kiertelivät minut niin, etten juuri päässyt kastumaan. Tuuli puhalsi silti kovaa ja vieläpä suoraan … Jatka lukemista Reissu 1-11, Työpäivä

Reissu 1-10, Tyhjästä teksti lyhyt

Pilkkireissuille tuli toinen tauko tälle talvea muiden asioiden vuoksi enkä väkisin ruvennut järjestämään aikaa arvaamattomille jäille seikkailuun. Tauon kruunasi toistaiseksi yhä jatkuva flunssa. Lauhat kelit saivat jäällä olleen lumen sulamaan ja sitä seuranneet pakkaset jäädyttivät uuden kovan jääpinnan alla olevan kohvajään päälle. Kenties paikoittain syntyy vielä oikeinkin hyvät pilkkijäät. Joten flunssasta toivuttuani reissut jatkunevat vielä … Jatka lukemista Reissu 1-10, Tyhjästä teksti lyhyt

Reissu 1-9, IVP ja jäästä läpi

IVP (iso vei pilkin) sekä jäihin tippuminen ovat pilkkijöiden kestopuheenaiheita, huumorin ja legendojen lähteitä sekä jälkimmäinen myös vakavasti otettava, aina enemmän tai vähemmän läsnä oleva riskitekijä. Tällä reissulla koin molemmat. Mainittakoon heti, että suurelta draamalta vältyttiin, vaikka pienestä se taisikin olla kiinni. MP (munat pataan) on pilkkikeskustelutripletin kolmas palanen, jolta tänä kautena olen vielä säästynyt. … Jatka lukemista Reissu 1-9, IVP ja jäästä läpi