Viime reissulla, osassa 1, kävin samaisessa paikassa aamulla, jonne nyt menin illalla selvittämään, pitävätkö huhut Leppäveden iltasyönnistä paikkansa. Pari kertaa olen iltapilkillä käynyt huonolla menestyksellä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Leppävedellä. Viime reissun sääennusteen pettäminen haittasi sittenkin, koska ennuste petti taas. Kirkas ilta olikin käytännössä pilvinen. Muutoksia oli myös sekä tuulessa, joka oli kääntynyt 180 … Jatka lukemista Reissu 2-22, Aamu vs. iltasyönti, Osa 2
Avainsana: Garmin
Reissu 2-21, Aamu vs. iltasyönti, Osa 1
Kuulin viime talvena muutamat toisistaan riippumattomat kehut Leppäveden iltasyönnistä. Tuo tapahtuisi nimenomaan keväällä valoisien päivien päätteeksi ja sattumalta yksi kehuja kertoi nimenomaan siitä alueesta, josta muutama reissu aiemmin sain loistavan ahvensaaliin. Nyt oli mahdollisuus testata tuo. Verrokiksi kävin samalla alueella ensin aamulla, tämän raportin reissulla. Keli oli, tällä kertaa valitettavasti, kirkas. Sen piti olla pilvinen, … Jatka lukemista Reissu 2-21, Aamu vs. iltasyönti, Osa 1
Reissu 2-20, Kuusvesi, vielä kerran
Lähdin vielä ainakin kerran käymään Kuusvedellä. Järvellä, jossa ensimmäistä kertaa ikinä kävin tammikuussa (reissut 2-9 ja -10) samasta syystä kuin nytkin: Hakemaan parempaa Leppäveden hiljaiseloon. Tammikuun reissuilta jäi lisäksi hyvä maku ja halusin vielä kerran kokeilla nuo paikat ennen kuin ahven siirtyisi kutualueita kohti ja / tai jäät lähtisivät. Keli oli kirkas. Vaikka aamulla taivas … Jatka lukemista Reissu 2-20, Kuusvesi, vielä kerran