Reissu 3-13, Kolmas kerta samalle pohjukalle

Kolmas kerta ei totta sano pilkkimisessä, sen verran on muuttujia, mutta jotain sen perusteella voi jo päätellä. Siksi lähdin vielä kolmannen kerran putkeen alueelle, josta ahvenia toissa reissulla löysin. Viime reissu oli huono, joten tämä reissu ratkaisisi: Mikäli hyvää saalista ei tule, jatkuu etsinnät taas muualta. Ilmanpaine oli pudonnut edellisinä päivinä, tasaantui pilkkipäivän aamuksi ja … Jatka lukemista Reissu 3-13, Kolmas kerta samalle pohjukalle

Reissu 3-12, Takaisin maan pinnalle

Ei ollut viime reissun jälkeen epäselvää, mihin tällä kertaa lähtisin. Samalta sijalta oli pakko jatkaa, teinhän sinne pienen laikunkin kokeiltavaksi. Kun viimeksi jäi epäilys aamusyönnistä, onnistui lähtö tällä kertaa hieman aiemmin ja kaira porautui jäähän klo 10.15. Keli oli alkuun pilvinen, mutta raikas luodetuuli raivasi pilvet iltapäivälle. Kylmä oli, sillä pakkasta piteli 11 asteen verran. … Jatka lukemista Reissu 3-12, Takaisin maan pinnalle

Reissu 3-11, Löytyihän ne!

Talven alussa tuumasin, että on kokeiltava eri paikkoja kuin viime vuonna, jotta parannusta silloiseen kalantuloon voisi saada. Tilanne ei kuitenkaan juuri ole muuttunut kiertämällä tuttuja paikkoja, mutta eri aikaan talvesta. Tällä kertaa lähdinkin lähes tuntemattomalle alueelle, jossa vain kerran olin ollut aiemmin, kevätjäillä 2018. Sää muuttui aamun lumisateesta iltapäivän kirkkauteen nousevan ilmanpaineen myötä. Myös tuuli … Jatka lukemista Reissu 3-11, Löytyihän ne!