Reissu 4-19, Live

Jäät heikkenivät ja reissut kävivät väkisin vähiin. Oikeastaan jo viime reissulla jää pehmeni sen verran, että mietin, olisiko samaan paikkaan enää menemistä. Siksipä tein vain nopean aamupiston, sillä keskipäivän paahteeseen ei kiinnostanut jäädä. Keli oli hieno: Kevätaurinko suorastaan paahtoi kirkkaalta taivaalta eikä kevyt itätuuli ottanut pilkkipaikkaan lainkaan. Ilmanpaine oli pysytellyt jo pitkään korkealla, mutta kuun … Jatka lukemista Reissu 4-19, Live

Reissu 4-18, Haukirallia 3.0

Kun ei Kuusvesi tuntunut tarjoavan lopulta mitään Leppävettä parempaa, niin mieluummin jatkoin sitten lähempänä sijaitsevan Leppäveden kairaamista. Kevät oli jo todella pitkällä ja talvipaikat tuskin toimisivat (ei sillä, että olisivat toimineet talvellakaan). Joten, päätin lähteä samaan lahteen, jossa viime vuonna päättelin pilkkitalven. Jospa sinne olisi jo kutukalaa uinut. Keli oli todella keväinen. Jopa kesäinen, sillä … Jatka lukemista Reissu 4-18, Haukirallia 3.0

Reissu 3-21, Viime hetken pelastus

Edellisen reissun jälkeen vaihtoehtoja jatkaa oli oikeastaan kaksi: Joko silloiseen aloituspaikkaan tai tuurilla katsomaan, josko erääseen alkutalven lahteen vielä pääsisi. Koska edellinen reissu oli heikko, valitsin jälkimmäisen. Keli oli hieno. Ilmanpaine oli ollut jo pari päivää hitaassa nousussa, joka yhä jatkui paineen ollessa kuitenkin vielä normaalipaineen alapuolella. Loputkin pilvet hälvenivät päivällä ja aurinko paistoi kirkkaalta … Jatka lukemista Reissu 3-21, Viime hetken pelastus