Tällä kertaa lähdin järvelle, jossa käväisin ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten kalajutun arvoisesti. Mukaan lähti muutama kaveri, joten saisimme hyvin kartoitettua järveä syvyyskartan puuttesta huolimatta. Sää oli täydellinen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaata, yön pakkanen hellitti varjossakin klo 9 aikaan ja tuuli oli olematonta. Ilmanpaine oli lähtenyt hentoiseen laskuun yöllisestä edellispäivien huipustaan, ollen nyt 1025 hPa. … Jatka lukemista Reissu 1-21, Haukirallia ja isoja lahnoja
Avainsana: Mikado
Reissu 1-20, Varovaista filekalaa
Talven 20. reissu suuntautui salmipaikkaan, jossa ensimmäistä kertaa kävin tammikuussa. Turhan monen huonon reissun jälkeen mielessä pyöri tuttu kysymys, joko tänään olisi aika onnistua? Olosuhdeosastolta löytyi peikko nimeltä pohjoistuuli 3 m / s vahvuudessa. Muilta osin keli oli erinomainen: Taivas ei ollut pilvetön, mutta aurinko jaksoin puskea kirkkauttaan ohuiden pilvien läpi, jotka iltapäivällä väistyivät kokonaan. … Jatka lukemista Reissu 1-20, Varovaista filekalaa
Reissu 1-19, Näköpilkintää
Tänään jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tai ainakin yritin jatkaa, sillä kulunut talvi on vetänyt kovin nöyräksi ja hyvin vaatimattomasti tulee lähdettyä kalaan. Joskin yhä korkein tavoittein. Paikka oli siis sama karikko, mistä viimeksi muutama isompi löytyi ja kuten jo silloin päätin, tällä reissulla keskityn karikon syvempiin reunoihin, mikäli matalikko olisi tyhjä. Aamu valkeni pilvisenä, … Jatka lukemista Reissu 1-19, Näköpilkintää