Reissu 4-12, Toivotonta part 3.

Nyt kun sen syvänkin veden paikan kävin epätoivossa kokeilemassa, en enää uusia alueita jaksanut koluta. Ei se vaihtamalla ollut parantunut tähänkään mennessä. Koko talven aikana jotain lupauksia ja kalaa antaneita paikkoja oli kolme, joista yksi hyytynyt jo ennen vuoden vaihdetta ja toinen kaukana, joten kallistuin kolmannen puoleen: Selän reunustalla olevaan tasamatalaan, missä toissa reissulla löytyi … Jatka lukemista Reissu 4-12, Toivotonta part 3.

Reissu 4-10, Ahneita yksilöitä

Vaikka viime reissulla jotain tulikin, jäi reissusta hieman vaisu maku ja jätti kalojen keskikokokin vielä toivomisen varaa. Alue meni siis vaihtoon ja lähdin toistamiseen reissun 4-5 paikoille. Talven selkä oli taittumassa, lämpötila päivisin jo plussalla ja kiitos yöpakkasten, jäällä jo melko hyvä keli liikkua. Tästä ei talvi enää kuin paranisi. Keli oli keväisen valoisa ja … Jatka lukemista Reissu 4-10, Ahneita yksilöitä

Reissu 4-9, Työmiehen keli

Lähes kaikki viime talvien kalaa antaneet paikat oli tullut käytyä läpi heikoin tuloksin viime reissuilla. Mitään menetettävää ei ollut ja tyhjä reissu tuntui todennäköiseltä joka tapauksessa, joten päätin antaa toisen mahdollisuuden reissun 4-4 paikalle, vaikka se viime kerralla täysin tyhjä olikin. Keli vaikutti oikeinkin hyvältä: Pikkupakkanen, puolipilvinen ja kuun kierronkin vaihe piti olla suotuisa. Tuuli … Jatka lukemista Reissu 4-9, Työmiehen keli