Talven paras paikka, josta tuli viime reissun ajan taukoa, kiinnosti jälleen. Olosuhteista ainakin kuun kierto kun osui taas siihen jaksoon, jolloin edellisen kerran paikka toimi. Muita olosuhteita en ihan saanut täsmäämään, mutta kiva sinne oli hetken rauhoituksen jälkeen palata joka tapauksessa. Keli oli kovinkin talvinen. Lunta oli ja sitä tuli, jopa vettä oli kertynyt lumen … Jatka lukemista Reissu 5-9, Tammikuu maaliskuussa
Avainsana: Morri
Reissu 4-15, Kuusveden kevätjäät
Kuusvesi. Sinne johti pilkkijän tie, kun oli ensin hakannut päätä seinään pari kuukautta Leppävedellä. Muutamat hyvät reissut olen sinne aikanaan tehnyt ja mielenkiintoinen pilkkijärvihän se on: Erittäin monipuolisten syvyyskäyrien kirkasvetinen iso järvi. Ainoa ”ongelma” on, että matkaa on tuplat verrattuna Leppäveteen ja siksi järvi on toiminut varavaihtoehtona pääjärven sijaan. Keli oli hieno: Tuulta ei ollut … Jatka lukemista Reissu 4-15, Kuusveden kevätjäät
Reissu 4-9, Työmiehen keli
Lähes kaikki viime talvien kalaa antaneet paikat oli tullut käytyä läpi heikoin tuloksin viime reissuilla. Mitään menetettävää ei ollut ja tyhjä reissu tuntui todennäköiseltä joka tapauksessa, joten päätin antaa toisen mahdollisuuden reissun 4-4 paikalle, vaikka se viime kerralla täysin tyhjä olikin. Keli vaikutti oikeinkin hyvältä: Pikkupakkanen, puolipilvinen ja kuun kierronkin vaihe piti olla suotuisa. Tuuli … Jatka lukemista Reissu 4-9, Työmiehen keli