Kun ei viime kertakaan tuottanut kummoista saalista edellisten reissujen paikassa, oli jatkettava taas muualta. Paikaksi valitsin reissun 3-7 paikan, sillä siellä oli havaittavissa kenties parhaat merkit saaliin laadun sekä määrän suhteen. Keli oli alkuun pilvinen ja muuttuen lumisateiseksi jo ennen puolta päivää. Ilmanpaine oli vauhdikkaassa laskussa ja pakkanen lauhtui aamun kymmenestä iltapäivän kahteen asteeseen. Tuuli … Jatka lukemista Reissu 3-14, Ennätys
Avainsana: Morri
Reissu 3-12, Takaisin maan pinnalle
Ei ollut viime reissun jälkeen epäselvää, mihin tällä kertaa lähtisin. Samalta sijalta oli pakko jatkaa, teinhän sinne pienen laikunkin kokeiltavaksi. Kun viimeksi jäi epäilys aamusyönnistä, onnistui lähtö tällä kertaa hieman aiemmin ja kaira porautui jäähän klo 10.15. Keli oli alkuun pilvinen, mutta raikas luodetuuli raivasi pilvet iltapäivälle. Kylmä oli, sillä pakkasta piteli 11 asteen verran. … Jatka lukemista Reissu 3-12, Takaisin maan pinnalle
Reissu 3-8, Kuusveden kadotus
Kuusveden reissu tuli tälle kertaa ajankohtaiseksi, kun aikaa oli pilkkiä koko päivä. Vuodenaikakin täsmäsi siihen, kun täältä vuosi sitten kalaa sain (reissut 2-9 ja 2-10). Olosuhde oli ennen kaikkea raskas: Lunta pahimmillaan 40 cm. Alla kovempi lumikerros, joka kuitenkin petti askel askeleelta. Vielä ennen varsinaista 10 – 25 cm jääkerrosta etenemistä hidasti 5 – 10 … Jatka lukemista Reissu 3-8, Kuusveden kadotus